Nicole täyttää kunnioitettavat 10 vuotta ja on julkaissut uuden kiekon joka on raskasta, sujuvaa ja tietenkin suomenkielistä jytinää.

Kuten aikaisemminkin, ”Sivu syyttömistä” -levyn linja on kauttaaltaan raskas ja silkasta metallista on kyse. Nicolen musiikiksi tämä levy on ahdettu todella täyteen jyräriffejä ja kaikelle muulle on jätetty hyvin vähän tilaa. Ja kuten arvata saattaa, bändi ei biiseissään kiirehdi mihinkään vaan mättää ”Chimairamaista” ryminää matalalta ja kaikessa rauhassa. Kyseessä on siis Nicolen raskain albumi koskaan. Tämä toki kuulostaa oikein hyvältä Nicolen toimittamana ja on bändin tunnistettavaa tyyliä, mutta ei kai se tarkoita että tätä samaa tulisi koko ajan toistaa biisistä toiseen? Verijäljet-biisin lopussa vilautetaan pieni välähdys siitä, kuinka järkyttävän kovalta Nicole voisi kuulostaa lisätessään vauhtinappulaa. Voin vain kuvitella millainen peto Nicolesta syntyisi jos näin tapahtuisi.

Poissaolollaan loistavat tällä kierroksella puhtaat lauluosuudet, joita ei yksinkertaisesti enää ole paria pientä poikkeusta lukuunottamatta sisällytetty biiseihin. Aiemmalla ”Suljetut ajatukset” levyllä minua aikoinaan syljetti kun siinä oli puhdasta laulua enkä pitänyt niistä. Nyt kun niitä ei enää ole, minä suorastaan kaipaan niitä tähän takaisin. Ei sillä että puhtaat laulut olivat Nicolen loistavimpia puolia, mutta ilman niitä tämä kuulostaa kyllä pidemmän päälle yksitoikkoiselta. Tuntuu jopa hieman vaikealta tehtävältä kuunnella tämä kunnialla alusta loppuun. Mahdoton tehtävä sen sijaan on kuunnella tämä läpi ajatusten harhailematta joka paikkaan. Tai jos kysyt minulta mikä biisi, riffi tai kertosäe minulla jäi tästä päähäni, on pakko sanoa ettei yksikään. Mutta yksi asia tästä jää väkisinkin päähän – Nicole kuulostaa erittäin raskaalta metallikoneistolta joka tietää kuinka jyrätätään.

”Suljettujen ajatuksien” puhtaista lauluista huolimatta minun täytyy tunnustaa, tuota levyä eräänlaisena mittatikkuna pitäessäni, että se oli kokonaisuutena ehkä hieman miellyttävämpi paketti. En silti halua uudelta levyltä ottaa pinnoja pois, sillä tämä tosiaan on bändin raskain kiekko koskaan ja aivan Nicolen itsensä kuuloista. Olin minä tästä sitten mitä mieltä hyvänsä, olen valmis tunnustamaan Nicolen yhdeksi kotimaisen metallin kovista nimistä, joskin niitä on toki monia.