Musta Köksä - Ei se haittaa

Musta Köksä
Ei se haittaa
 (CD)

Levyarviot · Lisännyt ·

3,5/5
Julkaisija: (julkaistu: 18.4.2012)
Kuuntele: Spotify

Noitalinna Huraa! elää?

Tässä toimituksessa harvemmin käsitellään mitään yhtä naivistista musiikkia kuin mitä Musta Köksä esittää. Jo toisen pitkäsoittonsa pariin siirtyneet kaalimaan kakarat eivät voi nimetä Noitalinna Huraa!:ta ainoastaan henkiseksi vaikuttajaksi, sillä bändin herättämä innostus näkyy paitsi bändin nimessä, niin myös erinäisissä soitannollisissa ratkaisuissa. Esimerkiksi laulaja Antti Tammelan työskentely on hyvin paljon velkaa tuolle suomalaisen rockin outolinnulle. Ei mikään ihme, kun Tammela jopa itse vaikutti muinoin kyseisessä yhtyeessä.

Musta Köksä on kuitenkin kaikkea muuta kuin vain epätoivoinen yritys jatkaa keinotekoisesti Noitalinna Huraan!:n legendaa. Hiekkalaatikko ja jopa käytetyt lelut ovat sama, mutta hiekkakakusta tuli erilainen. Bändi seisoo omilla jaloillaan, ja eiköhän viimeistään tällä levyllä yhtye ole tukevoittanut otettaan maan mullista. Joka päivä tätä ei punkkari välttämättä jaksaisi kuunnella, eikä edes kaikissa mahdollisissa mielentiloissa. Voihan olla, että yhtyeen naivistinen ja paljas meno saattaa joitakin pelottaakin. Haittaako tuo? Ei.

Mitä kappalemateriaaliin tulee, niin albumi ei saavuta täydellistä tasapainoa ja kokonaisuuden tunnetta. Nimikkokappale ei ehkä suoraa innostusta itsessäni herättänyt, mutta meno paranee loppua kohden. Levyn omasta mielestäni parhaimmaksi kappaleeksi heitän Karhun.