Lahtelainen Ikahu-kollektiivi järjesti viime syksynä Outorock-nimisen iltaman Anttilanmäen lähiöjuottolassa. Menin paikan päälle täysin toisen orkesterin innoittamana, mutta illan lopulla mielessä pyöri vain yksi nimi: Murmansk. Helsinkiläisviisikon post-punkahtava shoegazing jätti lähtemättömän vaikutuksen ja vaikka tuo ilta Anttilanmäellä olikin ensi kosketukseni yhtyeeseen, niin Murmanskin luoma särövalli pysytteli ajatuksissa vielä viikkojenkin päästä.

Nyt noita lupauksia lunastellaan “Chinese Locks” -nimen saaneella debyytillä, joka on – kuten niin monilla muillakin debytanteilla – kokoelma uusia ja vanhempia raitoja sekaisin; kymmenen raidan joukosta löytyy neljä kappaletta, jotka on julkaistu jo aiemmin orkesterin pienlevyillä “Teeth” (2006) ja “Wholeshebang!” (2007). Mistään muodottomasta best of demos -möhkäleestä ei kuitenkaan ole kysymys, sillä Chinese Locks on ennen kaikkea albumi, josta on vaikea irrottaa yhtään palaa hajottamatta kokonaisuutta.

Murmanskin noise-rock/post-punk/shoegazing-hybridistä on yhtyeen itsensä mukaan löydettävissä viittauksia mm. Sonic Youthiin ja My Bloody Valentineen, mutta koko totuutta nuo verrokit eivät kerro, eivät edes lähelle. Itse olen löytävinäni myös Swansia, varsinkin nimi– ja avausraidan tribaalirummut tuovat vahvastikin mieleen tuon post-industrial-pioneerin. PJ Harveyn ja The Breedersin vaikutus näkyy ja kuuluu oikeastaan siellä täällä läpi levyn, jopa Melvins nousee paikoin mieleen, eikä alkuaikojen Nirvanaakaan sovi unhoittaa. Hiilipaperikopiosta ei voida kuitenkaan puhua, sillä Murmansk on onnistunut yhdistelemään vuosien varrella mukaan tarttuneet vaikutteet osaksi omaa luomistyötään ja sisällyttämään ne luonnolliseksi osaksi Chinese Locksin äänimaisemaa.

Murmansk on koko viisivuotisen olemassaolonsa aikana kokenut useammankin miehistönvaihdoksen – tuoreimpana kitaristi Jari, joka tosin on jo korvattu toisella Jarilla (mm. Pestida). Myös mikrofoninvarsi on ollut varsin tuulinen paikka ja Laura onkin jo kvartetin kolmas solisti. Onni on kuitenkin löytynyt onnettomuudesta, sillä Laura on parasta, mitä Murmanskille on tapahtunut: kitaraa soittava, lyyrisesti lahjakas, kaunis nuori nainen, joka osaa kaiken muun lisäksi vielä laulaa helvetin hyvin. Lauran ääni määritteleekin koko Murmanskin musiikillisen annin: herkästä ja seireenimäisestä soidinkutsusta on vaikea kieltäytyä, tumma ja maaninen kutsu vie kuuntelijan yhä lähemmäs turmiota ja lopulta valtavan kokoinen säröpiiska viiltää kuulijan korvat auki. “Hurts your heart and your ears”, kuten eräs tamperelainen indie-kvartetti kollegoitaan kuvaili.

Kyllä nyt on syytä olla 10-vuotisjuhliaan viettävällä Echo Is Your Lovella tarkkana syksymmyllä ilmestyvän albuminsa kanssa, sillä puolta nuorempi Murmansk on kuromassa etumatkan umpeen ja vauhti on päätä huimaava.