Kuva: Mumakil - Behold the Failure

Mumakil
Behold the Failure
 (CD)

Levyarviot · Lisännyt ·

(Julkaistu: 31.3.2009)

Mumakil kuuluu näköjään wikipedian mukaan keskimaan eläimistöön. Mielikuvitusmammutin lisäksi Mumakil nimeä kantaa myös sveitsiläinen grindi-nelikko. Relapsen julkaisema, yhtyeen toinen täyspitkä, “Behold the Failure”,  tarjoilee 27 brutaalia ja suhteellisen kompaktia kappaleellista ankaraa grindipaahtoa.

Allekirjoittaneen kaltaiselle, grindiin hyvin pintapuoleisesti tutustuneelle, kuuntelijalle tällainen 27 biisin paketti on äkkiseltään ehkä turhankin tukeva kattaus; tällainen aloittelija kun joutuu ponnistelemaan, jotta muistaisi mikä riffi jne. oli mistäkin biisistä. Osittain tästä saa kyllä syyttää levy-yhtiö Relapsea, joka on pilkkonut promolevyn 99:ään satunnaisen mittaiseen raitaan. Ponnistelu kuitenkin palkitaan; hyviä riffejä riittää ja levy rokkaa mukavasti, mutta varsin brutaalisti. Esimerkiksi The Order Is Fucked Upin ja Useless Fucksin kaltaiset rallit edustavat juuri sellaista sopivan ilmavaa paahtoa, joka pistää jäseniin liikettä.

Levyn tuotannosta ja soundimaailmasta ei allekirjoittaneella ole pahaa sanottavaa. Soundit ovat raskaat, sopivan rosoiset ja selkeät. Vaikka “Behold the Failure” ei olekaan totaalinen täysosuma on se silti erittäin mukiinmenevä paketti. Eiköhän tätä tule toisinaan jatkossakin luukutettua. Vaikka täytyy kyllä vielä lopuksi todeta kaikkien bändin fanien ja Tolkien-diggareiden harmiksi, että Mumakil on mielestäni varsin tyhmä nimi tällaiselle bändille.

Tagit:

Keskustelua aiheesta

Katso myös nämä
Info  /  Yhteys & palaute  /  Seuraa Lammasta: