Todistuskappale A: Nimensä puolesta tämä tamperelaiskvintetti voisi vääntää äkkiväärää indiemelua à la Mother Goose ja Sur-Rur. Todistuskappale B: Uskomattoman ruma kansitaide voisi taas hyvinkin koristaa jonkin psykedeelisen hippiproge-projektin uutuusalbumia. Todistuskappale C: Vaikutelista sisältää mm. sellaisia ”kokeellisen” musiikin toimijoita kuten King Crimson, Ulver ja Melvins. Todistuskappale D: Yhtye koostuu Dark Buddha Risingin ja Von Auerin soittajistosta. Johtopäätös: Mother Susurrus soittaa progressiivista ja äärimmäistä musiikkia.

Kovin paljon hutiin ei sisäinen Metalli-Matlockini osunut, sillä Mother Susurrus totta tosiaan operoi progressiivisen ja paikoin myös erittäinkin raskaan musiikin parissa. Viisikko on kuitenkin lisännyt polveilevaan doom-keitokseensa aimo annoksen niin tunnelmallista leijailua kuin myös brutaalia liejuilua, joten yhtyeen lokeroiminen johonkin tiettyyn laariin osoittautuu yllättävänkin kinkkiseksi. Post-sludge metal voi sanoa ehkä jollekin jotain, tai ei kellekään mitään, mutta menköön nyt vaikka sillä tittelillä sitten.

EP pitää sisällään kaksi raitaa, joista jo ensimmäinen, yksitoista minuuttinen Whoremonger, pitää sisällään sellaisen määrän musiikillista informaatiota, että varmasti ramo-punkkaria ahdistaa. Reilu kaksikymmenminuuttinen, kolmeen segmenttiin jaettu Apocatastasis vie kuulijan sitten vieläkin syvemmälle tarjoillen kukkurakauhallisen toisensa perään äärimetallista experimentaatiota. Perinteisesti soljuva doom ja raskaasti rouhiva sludge sekoittuvat ja sulautuvat ambientisti pihiseviin väliosiin sekä post-metallisiin tunnelmointeihin – unohtamatta psykedeelistä pohjavirettä. Vokalisti LK:n käheä huuto toimii erinomaisesti, eikä miehen ”doommaisissa” puhtaissakaan moitteen sijaa juuri löydy.

Kysymys kuitenkin kuuluu, että antaako Mother Susurrus itsestään liikaa liian nopeasti? Ideoita tuntuu ryhmällä piisaavan ja päällisin puolin homma ns. toimii, mutta uskallan kuitenkin väittää, että pienellä jäsentelyllä yhtyeen kappalemateriaali nousisi seuraavalle tasolle. Toivoisinkin että tämä – hieman jopa sillisalaattimainen – EP saisi seuraajakseen vieläkin dynaamisemman kokopitkän.