Kuva: Moss - Tombs of the Blind Drugged

Moss
Tombs of the Blind Drugged
 (CD)

Levyarviot · Lisännyt ·

(Julkaistu: 25.5.2009)

Mossin viimevuotinen kakkosalbumi oli ilmestymisvuotensa ehdotonta kärkikastia ääridoomin saralla. “Tombs of the Blind Drugged” -ep jatkaa siitä mihin “Sub Templumilla” jäätiin, eli sludge- ja drone-vivahteisen, äärimmäisen doom-matelun tiettömälle taipaleella.

Raskassoutuista ja ahdistavaa? Si senor. Melodista ja groovaavaa? Hell no! Mossin materiaali halveksii trendikästä melodoom-pillitystä ja näyttää persettä rullaavasti etenevälle doom rockille. Sammaloitunut kivi pyörii paikoillaan, eikä etene yhtikäs mihinkään – ja hyvä niin. Oikeastaan nimibiisin urkuvetoinen “funeral drone” -lopetus on ainoa “myönnytys” nykypäivän vallitsevalle doom-ilmapiirille. Hail Occult Horror Doom! Fuck the weak stoner shit!

Moss on siitä kummallinen kokoonpano, että vaikka kolmikon äänimaailma on enemmän tai vähemmän bassovoittoinen, niin bassoa ei yhtyeen soitinarsenaalista löydy, vaan kitaristi Dominic Finbow‘n vastuulle on jäänyt kokonaan tämän munaskuita ravistelevan äänivallin rakentaminen. Vahvaa taustatukea Finbow saa toki rumpali Chris Chantlerin harkitsevasta, mutta ennen kaikkea raskaasta rumputyöskentelystä sekä Olly Pearsonin primitiivisestä tulkinnasta, joka tuntuu kumpuavan jostain ei-tästä-maailmasta (miehen suurin innoittaja on muuten eräs H.P. Lovecraft, joten ihmekös tuo). Soundipolitiikka on tutun tuhnuinen, ja paikoin tuntuukin, että “Tombsin” äänityspaikkana on studion sijasta toiminut hautakammio. Kaikki on siis enemmän kuin kohdallaan.

Alun perin 10″-vinyylin poskille kaiverrettu biisikaksikko on saanut cd-versiolla kaverikseen reilu yksitoista minuuttisen Serpentin sekä Monarch-splitiltä tutun Discharge-coverin Maimed & Slaughtered. Rise Above on julkaissut myös cd-version, johon on alkuperäisen lyhytsoiton lisäksi sisällytetty “Eternal Return”-ep, joten postimerkkeilijöiden lompakot joutuvat taas koville.

Tagit:

Keskustelua aiheesta

Katso myös nämä
Ward / Hävitys - Split

Hävitys / Ward – Split

· Levyarviot
Kaikessa yksinkertaisuudessaan tässä käsitellyn splitin kaava on jotakuinkin seuraavanlainen: jyväskyläläinen Hävitys kaahaa ja tamperelainen Ward laahaa. [...]
Lue lisää
Wölfhead

Wölfhead – S/t

· Levyarviot
Espanjalainen Wölfhead yllättää omaa nimeään kantavalla debyytillään varsin positiivisesti. Keskinkertaisesta stonerista jos jostain on nykyään niin [...]
Lue lisää
Kuva: Deadsunrise – S/t

Deadsunrise – S/t

· Levyarviot
Kesä meni muiden bisnesten parissa, eikä aikaa kirjoittamiseen meinannut oikein löytyä. Päätinkin suosiolla lykätä tämän arvion [...]
Lue lisää
Kuva: Mother Susurrus - S/t

Mother Susurrus – S/t

· Levyarviot
Todistuskappale A: Nimensä puolesta tämä tamperelaiskvintetti voisi vääntää äkkiväärää indiemelua à la Mother Goose ja Sur-Rur. Todistuskappale [...]
Lue lisää
Info  /  Yhteys & palaute  /  Seuraa Lammasta: