Misery Inc.
Breedgreedbreed (CD)
“BreedGreedBreed” on Myrskylästä lähtöisin olevan yhtyeen kolmas pitkäsoitto. Bändiltä on aiemmin ilmestynyt albumit “Yesterday’s Grave” (2003) sekä “Random End” (2006). Debyyttilevy “Yesterday’s Grave” oli vielä yhdellä laulajalla esitettyä perinteisempää synkistelymetallia, joten käytetään vertailukohtana yhtyeen kakkoslevyä “Random End”. Random Endillä yhtyeellä oli käytössään jo kaksi vokalistia ja materiaali ottanut askeleen modernimpaan ja aggressiivisempaan suuntaan.
BreedGreedBreediä voisi vapaamuotoisesti kuvailla modernilla otteella toteutetuksi, melodista ja aggressiivista turpaanvetometallia sisältäväksi levyksi. Random Endiin verrattuna on huomioitava astetta punkimpi meininki, mihin saattaa osaltaan vaikuttaa myös uuden räyhävokalisti Tommi Niemen paikoittain HC-tyylinen huutolaulu. Vokaalit hoidetaan edelleen Random Endillä omaksutulla metodilla, toinen laulaja hoitaa puhtaat äänet (Niko Mankinen) ja toinen brutaalimman ilmaisun (Tommi Niemi). Kappaleet ovat kauttaaltaan muuttuneet monipuolisemmiksi ja vihaisemmiksi. Äänittäjänä, miksaajana ja tuottajana toiminut Mikko Herranen on saanut tehtyä levylle tukevat soundit, miehellä on lisäksi itsekin vokalistina ollut varmasti suuri vaikutus levyn loistaviin vokaalisuorituksiin/-sovituksiin.
Levyn tasavahva kappalemateriaali on kokonaisuudessaan nopeatempoista rytinää, mutta edukseen erottuvat ainakin Devil’s Advocate, Fall of the Idol ja Obsession. Devil’s Advocate sisältää upeasti rytmitetyt vokaaliosuudet ja tuo selkeästi esille kahden laulajan tuomia mahdollisuuksia. Fall of the Idol antaa Tommi Niemen näyttää kykynsä ja monipuolisuutensa laulajana. Obsession taas puolestaan tarjoilee näytteen Niko Mankisen taidoista, kappaleen sisältäessä lähes pelkästään puhdasta tulkintaa. Promon viimeiseksi kappaleeksi on laitettu levyä edeltäneen “Modern Day Human Waste” –sinkun B-puoli, coverversio Midnight Oil -yhtyeen hitistä Beds Are Burning. Lainabiisi muuttuu yhtyeen käsittelyssä aivan esittäjänsä näköiseksi, pysyen kuitenkin alkuperäisversiota kunnioittavana.
BreedGreedBreedin julkaisusta on arviota kirjoitettaessa ehtinyt kulua jo yli puoli vuotta. Tänä aikana yhtye on ehtinyt ”kadottaa” taas yhden vokalistin, Tommi Niemen lähdettyä bändistä muutama viikko levyn julkaisun jälkeen. On myös julkistettu Mikko Herrasen kiinnitys Tommi Niemen tilalle. Yhtye on myöskin julkaissut uuden kappaleen Reborn, joka sisältää jo Mikko Herrasen vokaaleja. Biisi on kuunneltavissa ainakin yhtyeen Myspace-sivuilla. Omiin korviini kuulostaa lupaavalta, ja odotan kuumeisesti uutta levyä uudistuneelta kokoonpanolta.


Keskustelua aiheesta