Mendeed
The Dead Live By Love (CD)
Tilulilulii ja taas on Nuclear Blast iskenyt kätensä paskaan. Jälleen kerran yksi pikku-Bodom nostaa päätään ja bändin nettisivun osoitteesta päätellen tällä kertaa ilmeisestikin Englannista. Tarkemmin ei kiinnosta bändin taustaa edes selvitellä, tätä paskaa nyt vaan on liikkeellä enemmän kuin jaksaa lapiolla lapata. Hauskaa nähdä isojen lafkojen signaavan kilpaa näitä nuoria bändejä, jotka sitten heivataan hiuksista vittuun kun ei debyytti myynytkään miljoonia.
Alkutahdeista asti on selvää, että At The Gatesit ja Bodomit on kuunneltu tarkkaan, unohtamatta tietenkään Triviumia. Tarvinneeko enempää edes kertoa, eli kahden puupennin melodeathia olevinaan rankalla kurkkulaulannalla varustettuna, unohtamatta tietenkään puhtaasti laulettuja, billboard-listoja kosiskelevia kertosäkeitä. Joo joo, ne skaalat ja sveduriffit ovat kitaristeilla hallussa, mutta ketä oikeasti enää edes kiinnostaa? Levyn ainoa hyvä puoli on se, ettei olla ruvettu vetämään mitään breakdowneja ja muita väkinäisiä hc-vaikutteita mukaan soppaan.
Taas valuvat nuorten jätkien soittotaidot ihan hukkaan kasvottomalla materiaalilla. Ei tällaista pysty edes jurrissa sulattamaan, lisää vaan näitä niin menee jo viimeisetkin elämänhalun rippeet.
Keskustelua aiheesta