Kuva: Manzana - Babies of Revolution

Manzana – Babies of Revolution

Manzana, makealta ja maukkaalta omenalta nimensä napannut pop-metal poppoo Tampereelta. Yhtye on perustettu vuonna 2003 ja ensimmäinen promo sai julkaisunsa kesällä 2005. Promosta saatu palaute oli pääosin hyvää ellei loistavaa, mutta yhtyeelle ei tarjottu kuitenkaan tarpeeksi hyvää diiliä, joten bändi päätti tehdä albumin oman TRC-Records -yhtiönsä kanssa. Debyyttialbumi ”Nothing Whole As A Broken Heart” näki päivänvalon tammikuussa 2007. Levy otettiin hyvin vastaan niin median kuin fanienkin toimesta, ja nousipa se myös albumilistan sijalle 24. Kuluvan vuoden syksyllä Dynamic Arts Recordsin toimesta julkaistu kakkosalbumi ”Babies Of Revolution” esittelee monipuolisemman ja eheämmän Manzanan.

Uutuusalbumilta löytyy edelleen runsaasti koneita ja kappalerakenteet ovat pääosin silkkaa poppia, mutta tällä kertaa on mukaan eksynyt myös muutama piristävä syrjähyppykin. Yhtye on muokannut soundimaailmaansa enemmän rockahtavaksi. Debyytille ominaiset kylmän raskaat kitarat loistavat poissaolollaan ja kitarat esittäytyvät uudessa rouheammassa kuosissa. Vokalisti Piritta Lumous on myös kehittynyt moniulotteisemmaksi tulkitsijaksi ja debyytillä vokaaleita vaivannut viiltävä soundi on saatu kadotettua. Pirittan äänelle ominainen nk. nasaalikäheys ei tietenkään ole muuttunut miksikään, mutta tykkää ken tykkää. Kokonaisuutena katsasteltuna kuopuksen soundipolitiikka on yllättävänkin kevyttä, ottaen huomioon yhtyeen maineen raskaana livebändinä. Kevyempi tuotanto osoittautuu kuitenkin hyväksi ratkaisuksi kappaleiden toimivuuden kannalta.

”Babies Of Revolution” -albumin esitykset on karkeasti jaoteltavissa kahteen karsinaan. Toisessa karsinassa pomppivat yllätyksettömät ja perinteisyydellään kyllästyttävät raidat ja toisessa karsinassa on näytillä uudenlaista ja rohkeampaa Manzanaa tarjoilevat raidat. Panda Girl sekä Near Death Experience ovat perinteisimmistä popituksista mielekkäimpiä, sisältäen erittäin tarttuvat hittikertosäkeet. End Of The World esittelee yhtyeestä hieman uusia puolia, muistuttaen hyvällä tavalla Lullacry-yhtyeen alkuaikojen röyhkeimpiä rock-rypistyksiä. Kitaravetoinen Nothing Whole As A Broken Heart tuo country-rock vivahteineen mieleen jopa Bon Jovin. Uusi albumi tarjoilee siis parhaimmillaan maukasta ja mielenkiintoista rockia, mutta valitettavasti perushutun ja oivaltavien sävellysten osuudet menevät aikalailla 50/50. Kokonaiskuva jää siis debyyttialbumin tavoin edelleenkin hieman valjuksi. Kenties Manzanan kohdalla kolmas kerta toden sanoo, ja yhtye uskaltautuu seuraavalla albumilla vielä rohkeampien sävellysten maailmaan.