Kuva: Machine Head - The Blackening

Machine Head – The Blackening

Enpä olis uskonut, että vuonna 2007 Machine Head julkaisee yhden vuoden kovimmista metallikiekoista. ”The Blackeningiä” voidaan syystä pitää metallimaailman omana ”American Idiotina” ja samalla se kääntää vihdoin ”Burn My Eyes” -debyytistä laskusuhdanteesen joutuneen yhtyeen kurssin uuteen nousuun.

”The Blackening” ei tarjoa nykymusiikille tyypillisiä valmiita vastauksia ja on eeppisyydessään kaikkea muuta kuin helppo kiekko. Siltikin, vaikka levyn kahdeksan biisiä kellottavat keskimäärin 7,5 minuuttia, tuntuu kaikki olevan ohi liian nopeasti. Kipaleet eivät missään vaiheessa ala tylsistyttämään, sillä mukana on monipuolisesti paloja niin Rob Flynnin rässimenneisyydestä, ”Burn My Eyesin” murskaavuudesta kuin nykyaikaisesta melodisesta jenkkihevistäkin. Näitä kappaleita on turha odottaa kuulevansa radiossa, sen sijaan kymmenienkään kuuntelukertojen jälkeen niistä ei ole kaivanut esille kaikkia mahdollisia nyansseja. Levy toki etenee tietynlaisena pötkönä, jota ehkä vähemmällä keskittymisellä tasapaksuudeksikin voisi kutsua, mutta pikkukoukut – olkoon se jokin yksittäinen riffi tai kitarastemma – pakottavat kuulijan osallistumaan levyn tapahtumiin. Omana suosikkina tällaisesta säväyttävästä hetkestä toimii Halon kertosäe, jollaista harvemmin tulee vastaan.

Machine Head on lähtenyt kunnianhimoisesti toteuttamaan omaa visiotaan, ja onnistunut hevieepoksensa luomisessa erinomaisesti, yllättäen kriitikon housut kintuissa ylistämässä trendikästä retrorokkia. Onneksi hevikin on vielä joskus hyvää!