Myönnettäköön; aluksi olin vaivautunut. Suomenkielinen metalli näinkin vahvalla aatteellisella latauksella varustettuna ei ehkä ole niitä lupaavimpia juttuja mitä vastaan tulee.

Lumina Polaris nimittäin on kristillinen bändi. Tämä käy varsin hyvin selväksi paitsi levyn kiitoslistoista, myös biisien sanoituksista. Itse sanomaa vastaan minulla ei ole mitään, pikemminkin päinvastoin. Enemmänkin on kyse siitä, että mitä useammalta taholta viestiä Galilean miehestä kuulee, sitä kriittisemmäksi tulee tuon viestin ilmaisun muodosta. En ole mikään Eino Leino, mutta kummasti sitä kuitenkin vaatii vähintään tuon edesmenneen sanasepon veroista lyriikkaa eritoten kristillisiltä artisteilta.
Lumina Polaris onnistuu kuitenkin teksteissään jopa tuohon suureen suomalaiseen mestariin verrattuna varsin hyvin. Bändi käsittelee pitkälti varsin klassisia kristillisiä teemoja biiseissään, mutta onnistuu alkuennakkoluulojen hälvettyä kuulostamaan melko raikkaalta.

Musiikillisesti tämä revontulien mukaan nimetty yhtye soutaa jossain Trio Niskalaukauksen ja uudemman In Flamesin välimaastossa. Vokaalityyliltään bändi muistuttaa turkulaista Kilpi-yhtyettä ja tämä tarkoittaa tietenkin sitä, että Lumina Polariksen äänijänteiden venyttelijä Oula Siipola osaa laulaa niin kuin hevimiehen kuuluu.

Mitä enemmän levyä kuuntelee, sitä tiukemmin biisit tuntuvat iskeytyvän tajuntaan. Tämä on yleensä merkki siitä, että kyseessä on hyvä julkaisu ja näinhän taitaa olla asian laita tässäkin yhteydessä. Modernia hengellistä musiikkia, joka on omassa tyylilajissaan kilpailukelpoista myös muilla markkinoilla.