Alunperin koetin kirjoittaa tämän arvion mainitsematta kertaakaan sanaparia “Depeche Mode“, mutta kirjoitusprosessin edettyä tehtävä muodostui yhä mahdottomammaksi. Ruotsalaisen Lowen suurimmat yksittäiset innoittajat ovat niin helposti havaittavissa, että erään tietyn brittibändin mainitsematta jättäminen tämän synapop-bändin tuoreen levyn arviossa ei vain onnistunut. Ja ehkäpä jotkin Depeche Mode -fanit saavat Lowesta tämän tekstin kautta jotain irti. Mainittakoon nyt vielä, että Lowe on kyntänyt sarkaansa jo joitakin vuosia, mutta yhtye ei ole sinkoutunut suurien massojen suosikiksi eikä se ole saanut Lammas Zinessäkään palstatilaa. Nyt saa.

Skandinaavinen synkkyys ja melankolia paiskaavat kättä jo 80-luvulta tuttujen rakenteiden ja muotokielen kanssa, vaikka toteutus onkin melko moderni. Ja on turha odottaa Lowen soivan duurissa. Kokeilihan sitä Depeche Modekin uransa alkuvaiheessa, mutta siirtyi lopulta hyvinkin synkkäsävyisen materiaalin tekemiseen. Mutta kuten esikuvansakin, ei Lowe ole jättänyt pop-sensibiliteettiäkään säästämättä, jolloin biiseissä on jopa discomainen tanssittavuus mukana. Kohokohtina mainittakoon hitikäs Breathe In Breathe Out ja maalailevampi Forever, vaikka “Evolver” pyörii myös joidenkin selvien filleriraitojenkin varassa.

Näin vanhan Depeche Mode -fanin ominaisuudessa sanon, että Depeche Moden olisi pitänyt tehdä tämä levy “Sounds of the Universen” sijaan. Tosin eihän tämä ole ensimmäinen tai taatusti viimeinen kerta, kun lakeijat anastavat entisten kuninkaiden valtaistuimet, tosin vain jos kuninkaat käyttävät viimeisimpiä saavutuksia ainoina aseinaan. Jotain tämänsuuntaista on Lowesta tosin kirjoitettu jo perustamisestaan (2002) lähtien, joten eiköhän “Evolverilla” lähinnä vain pönkitetä aiempia saavutuksia ja varmisteta omia asemia.

Tagit: Lowe synapop