Kuva: Lighthouse Project – Atonement

Lighthouse Project – Atonement

Meikäläinen on jättänyt Lighthouse Projectin pari edellistä pikkulevyä kuuntelematta, mainittakoon se heti alkuun. Toistaiseksi uusin kuulemani LP-albumi onkin ”Gift” vuodelta 2007, ja siihen verrattuna majakanvartijoiden kolmas albumi ”Atonement” on suuri harppaus eteenpäin.

Kuten saatekirjekin mainitsee, niin metalli on metallimpaa ja punk punkimpaa. Sanoituksellisella puolella hukutaan jälleen vitutuksen valtameren sysimustiin aaltoihin, eli ihminen on jälleen niin paljas kuin pieni kärsiväsieluinen ihminen vaan voi olla. Suurin muutos löytyykin musiikilliselta puolelta. Lighthouse Project on saanut ujutettua raskaaseen mättöönsä mielenkiintoisia koukkuja, sävyjä ja nyansseja. Melodiat ja paikoin jopa psykedeelinen tunnelma ovat lisääntyneet, mutta eivät metallisten riffien tai primitiivisen hardcore-poljennon kustannuksella. Vokalisti Toni saattaa kärisevän äänensä kanssa olla hieman monotoninen, mutta tämä on mitä sopivin tunteiden tulkki näiden patoutumisien purkamiseen. Lighthouse Projectin suunta on nyt selvillä, ja se pyrkii määränpäähänsä varmaotteisesti ja määrätietoisesti. Jos arvon kuulija kuvittelee, että ”Atonement” on selvää kauraa kertakuuntelulla, niin tuota kärsivää sielua ei voi auttaa muuten kuin laittamalla levyn uudestaan soittimeen.

Viimeistään nyt kannattaa muidenkin kuin pelkkien hardcore-diggareiden noteerata tämä yhtye. Esimerkiksi metallin ystäville Lighthouse Project voisi olla vähintään mielenkiintoinen tuttavuus.