Koljosen Tiekiista - IIII K.A.A.K.K.O.

Koljosen Tiekiista – IIII K.A.A.K.K.O.

Sangen kummallisia aiheyhdistelmiä nykymusiikin toinen toistaan omituisemmista kerrostumista löytyykin! Perisuomalaisen Fakta Homma -sketsisarjan tematiikkaa ja 80-luvun suomi-HC:tä yhdistelevä, Viikate-miehistön sivuprojekti Koljosen Tiekiista on edennyt jo neljänteen pitkäsoittoonsa nimeltänsä ”K.A.A.K.K.O.”.

Kolmentoista lyhykäisen värssyn mittainen albumi ei pidä hengähdystaukoja, vaan alusta loppuun paahdetaan täysillä. Ja mikäs on paahtaessa kun rissa on näin hyvin hollilla! Tosin meno on sen verran rajua, että saattaa herkemmiltä läikkyä niin kahvit kuin viineritkin.

Kiitettävästi homma toimii ja paketti on hyvin kasassa, välillä kuullaan mausteena vähän rautalankakitaraa ja urkua ja onpa levyltä bongattavissa ihan oikea melodianpätkäkin!

Levyn sanoitukset pyörivät tosiaankin yllä mainitun tv-sarjan aiheissa, ja trio esittäytyy kansissa roolihahmojen asusteissa kuten asiaan kuuluukin. Vaikkei huumori välttämättä avaudukaan sarjaa vähemmän seuranneelle ainakaan kokonaisuudessaan, niin välillä kyllä naurattaa ihan oikeasti ääneen!

Kuinkahan pitkälle tulevaisuuteen vitsi kantaa? Ilmeisesti niin kauan kuin Hartikaisella, Lehdolla, Koljosella, Makkosella sekä Hansulla ja Pirrellä itsellään riittää hupia. Ja pelkästään musiikillisena juttuna ja genrensä edustajanakin Koljosen Tiekiista kyllä mainiosti puolustaa paikkaansa.

[youtube url=6kAViYnvp1w]