Kuva: Koljosen tiekiista – Ei kuule mitään, ei nää mitään, ei sano mitään

Koljosen tiekiista – Ei kuule mitään, ei nää mitään, ei sano mitään

Viime vuonna ilmestyi tyhjästä alibimaisen kannen omaava splittiseiska, jonka kansissa lukivat nimet ”Koljosen tiekiista” ja ”Kuolleet Leskiset”. Kuolleista Leskisistä ei toivottavasti kuulla enää ikinä, mutta Koljosen tiekiista on näemmä pyöräyttänyt albumillisen materiaalia. Koljosen tiekiista ottaa levyllään monta riskiä; huumoripunkkiin ei ole suhtauduttu näillä main kovinkaan suopeasti, ja jo albumin nimeäminen Dischargea mukailevasti on melkoinen riski itsessään. Viikatteesta ja Fleshdancesta tuttujen naamojen perusteella Koljosen tiekiista voidaan helposti luokitella huumoribändiksi. Saatekirjeessä Koljoset mainitsevat vaikutteikseen 80-luvun alun pääosin suomalaisen hardcoren sekä Fakta homma –televisiosarjan. ”Heh heh, punkkia!” -mentaliteetti puskee väkisinkin esille, mutta eihän Konelaa ole koristekapseleihin katsominen.

Huumorisanoitukset vielä pystyy sulattamaankin, mutta Koljosten suurimmaksi ongelmaksi muodostuvatkin munattomat biisit. Jo splitillä potkinut Nieminen joustaa potkii myös uudelleenäänitettynä, mutta pääosin levyä kuunnellessa huomaa kuuntelevansa nimenomaan hulluttelusivuprojektin levytystä. Siinä on niitä Dischargelta, Bastardsilta, Terveiltä Käsiltä ja muilta pöllittyjä riffejä, mutta levyn vitsit on kaluttu nopeasti loppuun ja tylsistyminen kasvaa eksponentiaalisesti kuuntelukertojen karttuessa.

Kuuntelukokemuksena ”Ei kuule mitään, ei nää mitään, ei sano mitään” on jokseenkin ristiriitainen. ”Ei kuule mitään, ei nää mitään, ei sano mitään” ei myöskään ole levynä kovinkaan tarpeellinen, joskin tuo Viikatteen faneille vähän erilaista ihmeteltävää.