Kuva: Julma-Henri & Syrjäytyneet - Psykoterapia

Julma-Henri & Syrjäytyneet – Psykoterapia

Julma-Henri & Syrjäytyneet on todenteolla uudistanut soundiansa. ”Al-Qaida Finlandilta” ja sen jälkeiseltä ”SRJTNT Vol. 1” -mixtapelta tutut taustabiitit ja syrjäytymisestä kertovat riimit ovat vaihtuneet progerumpuihin ja kieroutuneihin ihmisen psyykestä kertoviin spoken word -tyylisiin lyriikoihin. Lyriikat tuottavat kuuntelijalle jokseenkin ohitsemenevän fiiliksen, aivan kuin lyriikoihin ei olisi panostettu eikä niitä olisi edes tarkoitettu kuunneltaviksi.

Mutta kun miettii minkälaista kontekstia Al-Qaida Finland –albumi linjasi, on tämä levy aivan ymmärrettävissä. Syrjäytymisen jälkeen tulee psykoterapia ja valaistuminen. Kappaleiden tekstit kertovat omaa tarinaansa, tavallaan jatko-osaa.

Psykoterapiasta kuulee, että tuottamiseen on panostettu. Kappaleiden rauhoittavat jamit ja päälle lyödyt sämplet ovat pidemmän päälle toimivia kokonaisuuksia kaikessa progeudessaan. Julma-Henrin ääni on sopiva levylle. Se ei ole vielä siirtynyt lauluun asti, vaan ääni on enemmänkin monotoninen. Siinä mielessä rap vielä kuuluu tämän julkaisun läpi. Psykoterapia on ennen kaikkea rauhoittava, kontrastina Al-Qaida Finlandille, joka oli erittäin aggressiivinen ja provosoiva.

Jos odottaa, että Psykoterapia on seuraava Al-Qaida Finland, löydät itsesi kuuntelemasta levyä väärällä tavalla. Kyseessä ei ole normaali räppilevy tai edes enää normaalia räppiä. Kuten netissä pyörivästä kuvauksesta voi lukea, Psykoterapia on ”psykologiaa ja progressiivista rytmimusiikkia yhdistelevä äänite”.


Warning: count(): Parameter must be an array or an object that implements Countable in /var/www/fs1/0/chambers/public_html/wp-includes/class-wp-comment-query.php on line 399

3 vastausta artikkeliin ”Julma-Henri & Syrjäytyneet – Psykoterapia”

Kommentointi on suljettu.