Iron & Wine - Kiss Each Other Clean

Iron & Wine
Kiss Each Other Clean
 (CD)

Levyarviot · Lisännyt ·

4/5
Julkaisija: (julkaistu: 24.1.2011)
Kuuntele: Spotify

Iron & Wine, oikealta nimeltään Samuel Beam, on viime vuodet ”kovassa nosteessa” (kuten lähes joka toinen Pitchforkin lellikki) ollut yhdysvaltalainen laulaja/lauluntekijä, joka osui kultasuoneen viimeistään tällä neljännellä täyspitkällään ”Kiss Each Other Clean”.

”Kiss Each Other Clean” on Beamin irtiotto kohti yhä pelkistetympää tulkintaa, ja kaikessa yksinkertaisuudessaan erittäin kunnianhimoinen teos. Se on musiikkia puhtaimmillaan, missä pääosassa on laulaja ja laulut, joita ei ole kyllästetty ylimääreisellä mölyllä. Kyllähän levy on puhaltimineen ja pianoineen aika pitkällekin tuotettu teos, mutta itse kappaleet on jätetty selkeästi etualalle. Albumi onkin malliesimerkki siitä, miten hyvät sävellykset ja mainio tulkitsija tekevät musiikkissa kaiken tarpeellisen. Varsinkin levyn alkupuolisko, albumin avaavasta Walking Far From Homesta aina Rabbit Will Runiin, hipoo täydellisyyttä.

”Kiss Each Other Clean” on 70-lukulaisen pop-henkisyytensä ansiosta erittäin helposti lähestyttävä, mutta kestää myös ajan hammasta, kuten ajattomat esikuvansa Fleetwood Macista Bob Dylaniin. Vaikka välillä ajaudutaan sanoituksellisesti tarinan vieminä kauaskin kotoa, on levy on lämmin ja kotoisa kuin syyskuinen iltatee.

Katso myös nämä