Kuva: In Process - Memento

In Process – Memento

Muistan taannoin nähneeni jo edesmenneellä Chambers Magazine foorumilla mainoksen keikasta, jota mainostettiin nimellä ”Mättösessiot Joutsassa”. Tuosta melko, öh, sanotaanko nyt vaikka absurdilta kuulostavasta nimestä luonnollisestikin väännettiin vitsiä ja osin melko onnistuneestikin. Toisaalta onhan sitä nyttemmin järjestetty vaikka mitä ”Himangan hardcorefestiä” ja ”Sulkavan speed metal cabareeta”… no joo, ehkä nyt ei kuitenkaan tuota jälkimmäistä, mutta passaahan siitä ottaa vinkkiä!

Tuo alkusoitto liittyy tähän arvioon siten, että käsittelyssämme on, samoin kuin edellä mainittujen ”mättösessioiden” kohdalla, kristillinen musiikki. Lisäksi suurennuslasin alla oleva bändi In Process muistuttaa minua siitä, mitkä bändit ovat olleet monelle Herran omalle niitä kaikista kovimpia. Sillä näinhän se on, että Brasilian lahja maailmalle, Max Cavalera ansaitsee tässä yhteydessä jälleen kiitoksen. Siksi ahkeraan ovat hänen bändeistään nuoret kristityt täällä pohjolassa vaikutteita ottaneet.
Sepulturan ja eritoten Soulflyn rouhea käry käy vahvana In Processin musiikin yllä. Perkussioita löytyy ja muutenkin homma on varsin rytmikästä. Varsinaisesta apinoinnista ei kuitenkaan ole kyse, vaan omaleimaisuuttakin löytyy. Valitettavasti tuo omaleimaisuus ei kuitenkaan tässä yhteydessä tarkoita sitä, että musiikki sinänsä olisi kovinkaan kiinnostavaa. Muodollisesti pätevää runttausta, jota sinällään maailmasta löytyy jo enemmän kuin riittävästi.

Bändin lyriikat ovat varsin rehellisiä ja avoimia. Kristillisen uskon eri puolia valotetaan kaunistelematta.

Kadotin levy-yhtiön lähettämän infolapun, mutta voinen ilman sen sisältämiä tietojakin olettaa, että In Process ei ole bändinä kovin vanha. Siksi näkisinkin, että tartuntapinnan vähyys musiikin suhteen selittyy sillä, että bändi ei ole löytänyt vielä omaa linjaansa. Teknisen osaamisen tai aggressiivisuuden suhteen näillä kristityillä metallipäillä on asiat varsin hyvin kunnossa. Lisävivahteiden hakeminen musiikkiin sen sijaan ei olisi pahitteeksi.