Horrified
Deus Diabolus Inversus (CD)
No johan ovat kreikan toverit lätyn vääntäneet. Vääntäneet lätyn, kuralätyn.
Tämä jo lähes vuosi sitten ilmestynyt ulostus on näiden fetaperseiden kolmas täyspitkä pläjäys sitten bändin perustamisen 1990. Horrified on ilmeisesti niittänyt jonkin sortin mainetta varmaan lähinnä siellä Kreikan maalla ja onpa kuulemma joku saksmanni levy-yhtiökin ollut kiinnostunut, mutta kivat heille ja se siitä! Ei tästä pumpusta jaksa enempää puida, keskitytään taas olennaiseen eli levyn sisältöön.
Eipä olisi paljon menetetty jos tämä olisi vaikka unohtunut levyprässiin, eikä löytänyt tietään ikinä ulos auringonpaisteeseen. Horrified munaa itsensä aivan käsittämättömän paskoilla vokaaleilla, sillä soitto on taitavaa ja biisien pohjat perushyvää heviä, josta ei valittamisen sanaa jää. Huomaa kyllä että bändi on soitellut muutakin kuin nahkafagottiaan himassa, vokalistia lukuun ottamatta. Enhän toki voi tietää onko vokalisti oikein harjoitellut ääntelyä, mutta eipä siinä juuri minkäänlaista järkeä ole ja äänikin on niin saatanan huono että pystyisin itsekkin parempaan. Ja mitäköhän se tarkoittaa? Noh, se tarkoittaa sitä että ojassa ollaan ja syvällä!!! Se vaan nyt on niin että nämä todella epämääräiset urahdukset, jotka on musiikin päälle laitettu, pilaavat koko homman.
Soundit toimivat hyvin, eikä liene mikään ihme kun äänitys on tapahtunut Fredmanilla ja masterointi Mastering roomilla. Soundeista ei tarvitse kutienkaan sen enempää tilittää, koska ne eivät tästä enää hyvää tee!
Älä hommaa jos ostat musiikkisi vakavissasi!