Kuva: Heroin And Your Veins - Nausea

Heroin And Your Veins – Nausea

”Esa Pulliainen helvetistä!”, kirkuu promokirje. Ja vaikka harvoin promolappusten sanomaan on luottaminen, niin nyt on osuttu asian ytimeen. Vuonna 2006 – Ultranoirissa kannuksensa ansainnut – Janne Perttula otti käyttöönsä Heroin and Your Veins -pseudonyymin, joka oli vievä miehen yhä syvemmälle ihmismielen pimeimpiin sopukoihin. Seuraavana vuonna julkaistiin ”Dead People’s Trails” -debyytti, joka oli – ja on yhä – kotomaan parasta antia rautalangasta väännetyn instrumentaalijumituksen saralla – todella mustanpuhuvan sellaisen.

”Nausea” jatkaa siitä mihin esikoisella jäätiin – vähän liiankin kanssa, sillä Perttula tuntuu jumittuneen kahden vuoden takaisiin tunnelmiin melko tiukasti. Eipä kukaan varmasti Laika & the Cosmonauts -henkistä surf-iloittelua odottanutkaan, mutta vahvan déjà vun ”Nausea” aiheuttaa: näitä kujia on tullut mittailtua joskus aikaisemminkin. Mutta mikäpä tässä mittaillessa, kun pahan olon pois pesevä sade vihmoo ja korvissa soi Magyar Possen maanisuuden, Bohren & der Club of Goren synkkyyden, Ennio Morriconen scoremaisuuden sekä rauhoittavia nappailleen Pulliaisen yhteen nitova teos.

Vahvasti kaiutettu kitara kouraisee kuulijaa syvältä, ja on selvästikin pääosan esittäjä tässä musiikilliseen muotoon puetussa film noirissa. Elokuvallisuutta korostaa myös se, että albumin kymmenen kappaletta on jaettu neljään osaan, kuin korostaen ”Nausean” kertomaa tarinaa – tarinaa, jonka jokainen kirjoittaa itse. Sivuosissa nähdään vastustamattomasti pörisevä basso (”Part 1 – Midnight Music”: The Trigger), kuolinvuoteellaan valittavalta ankalta kuulostava saksofoni (”Part 2 – Death Sits Down”: Murder Theme), kaihoisasti viheltävä urku (”Part 3 – Hangover & Rain”: The Trainyard) sekä hypnoottisesti hakkaavat perkussiot (Part 4 – Red Pavement”: The Chase). Ekstraajina voi bongailla mm. erilaisia efektejä, löyhämielisiä ja -kielisiä bassoja, vähäeleistä rummuntaontaa ja autotalliurkua.

Jos haluat syksyisen soundtrackin keskelle kauneinta kevättä on ”Nausea” valintasi.