Kuva: Hero Dishonest – Juggernaut

Hero Dishonest – Juggernaut

Aiemmin on tuottanut vaikeuksia päästä tämän tuhattajasataa kaahaavan ryhmän matkaan, osasyynä epäilemättä kaksikielisyys sanoituksissa ja biisien eräänlainen päämäärättömyys. Tämä vaikutelma syntyy ko. tyyliä sen enempää tuntevalle lähinnä hyvin lyhyistä kipaleista; koska raitoja on paljon ja ne päällisin puolin ovat melko samankaltaisia, on kokonaisuudesta liiankin helppo tehdä hätiköityjä johtopäätöksiä. No, uusi ”Juggernaut” jatkaa vanhaa räkäistä ja nopeaa linjaa, jota bändi on toteuttanut jo useamman vuoden ja käyneet sitä myös eurooppalaisille muutamaan otteeseen näyttämässä. 17 biisin joukkoon on kuitenkin saatu siinä määrin myös toimittajankin musiikkikorvaa hiveleviä biisejä ja koukkuja, että mielenkiinto heräsi vihdoin ja viimein. If The Price Is Right, muuhun materiaaliin verraten rankempi I’ve Got A Reason To Live (jossa myös hieman ironiaa olen kuulevinani?) sekä ”rauhallisemmat” katupunkrykäisyt Not Enough Bodybags ja Proud To Be Blue-eyed jäivät parin kuuntelukerran jälkeen mieleen. Suomenkieliset biisit ovat tällä levyllä jääneet kahteen, joka yleisilmeen selkeyden kannalta on hyvä asia, mutta ideana suomenkielellä laulaminen kuulostaa niin herkulliselta… Kaksi laulajaa voisivat tuoda musiikkiin enemmänkin syvyyttä, mutta toisaalta on niitä huonompiakin duettoja tullut kuultua. Sanoitukset ovat erinomaiset, yhteiskunnallisesti tiedostavat sortumatta kuitenkaan kliseisiin, mukana sopivassa määrin huumoria ja positiivista asennetta.

En ihan tähän kelkkaan silti vieläkään pääse mukaan, vaikka muutama helmiraita joukosta löytyikin, pahiten rassaavat biisit jotka loppuvat juuri päästyään kunnolla vauhtiin. Vanhemmille faneille tämä on kuitenkin rautaa lujempi kakkosalbumi, ja kyllähän tästä tykkäisi myös vanhemman koulukunnan hc-punkki, joka ei epärehellistä sankariamme ole vielä löytänyt. Reilun 24 minuutin mittainen, saundeja ja kansitaidetta myöten laadukas paketti naurettavan halpaan 10 euron hintaan (maksettu mainos!).