hawkwind_onward

Hawkwind
Onward
 (CD/LP)

Levyarviot · Lisännyt ·

3,5/5
Julkaisija: (julkaistu: 16.5.2012)

Space rockin pioneeribändin matka jatkuu.

Hawkwind – ”se Lemmyn aiempi bändi” – on jauhanut vaatimattomasti jo yli 40 vuotta. Kumma kyllä, kovinkaan suurta yleisöä Hawkwindin edesottamukset eivät ole kiinnostaneet, vaikka Lemmyn poistumisestakin yhtyeen riveistä tulee kuluneeksi jo 40 vuotta.

Hawkwind oli space rockin alku, loppu ja puoliväli. Se on edelleen yhtä kuin space rock, vaikkakaan uusia pioneeritöitä se ei ole tehnytkään sitten 70-luvun alkupuoliskon. Mukana on sentään edelleen Dave Brock, naavapartaiset vanhat hipit edustavatkin hieman ristiriitaisesti nimetyllä ”Onwardilla” tietynlaista pysähtyneisyyttä. Hawkwindin soundi on päivitetty 2010-luvulle, muttei yhtyettä voi edelleenkään kovin moderniksi sanoa.

Hawkwind ei ota eteenpäin suuria harppauksia, mutta pitää vanhan ja tutun kaavansa silti riittävän kiinnostavana, että kahdelle levylle jakautunut puolentoista tunnin kokonaisuus meni ainakin tässä taloudessa ihan kivuttomasti. Hawkwind tuskin on elämänsä vedossa, mutta se tekee kuitenkin yllättävänkin pätevää matskua vielä nytkin, kun se on toiminut jo kuudella vuosikymmenellä. Kokonaisuutena ”Onward” ei maailmoja keksi uudestaan, mutta sen onnistuu myös joidenkin yksittäisten biisien kohdalla. Albumia ei kuuntele kuitenkaan massiivisen kestonsa takia kovin herkästi uudestaan. Paljon mahtuu koneeseen myös yskimistä, ja kyllähän se on selvää että Hawkwind elää uransa lopun aikoja. Mutta jos ”Onward” jäisikin Hawkwindin viimeiseksi levyksi, jättäisi yhtye jälkeensä ihan komean testamentin.

Katso myös nämä