Onko Grimes tyylikästä elektropoppia vai pelkkää hipstereiden hapatusta?

Ehkäpä tähän albumiin tarttui ”väärä” henkilö, kun allekirjoittanut epäili Grimesin ensimmäistä kertaa soidessa kyseessä olevan jälleen jokin salamähkäinen hipstereiden juoni. Siihen viittasi hyvinkin moni seikka, mutta itse ihastuin päätäpahkaa ”Visionsin” kansitaiteeseen. Jokin siinä vetosi.

Grimes – alias Claire Boucher – on ”Visionsilla” jo kolmannen studioalbuminsa kimpussa. Kanadalaisneito esittää modernia – ja hipsteriä – elektropoppia vailla ilman bailumeininkiä, helppoja kertosäkeitä ja muita popille tyypillisiä piirteitä. Kyseessähän on sitä reippaasti syvällisempi ja mietteliäämpi albumi, joka on toki myös melko vaikeasti lähestyttävä. Ja jopa primitiivinen, lo-fi ja myös Grimesin synnyinvuosikymmenen soundeja halaileva.

Nostalgiapläjäyksestä ”Visions” on kuitenkin melko kaukana. Grimes iskee levylleen niin paljon modernia indie-maustetta, etten itse ainakaan erehtynyt luulemaan levyä miksikään pölyiseksi 80-lukutributoinniksi. Laulua on kaikkea välillä Madonna-robotti ja Minni Hiiri, ja tokihan ”Visionsia” on melko helppoa kutsua myös kokeilevaksi tapaukseksi. Erikoisuudentavoittelua? Todennäköisesti, mutta jollain kierolla tavalla myös tyylikästä.