Tehosekoittimen hienoutta olen alkanut vasta myöhemmällä iällä arvostamaan. Onkin kunnia-asia koko punk-scenelle, että varsin mainio keulahahmo Otto Grundström rikastuttaa jälleen tätäkin taidekenttää omalla panoksellaan. Bändille vokalistin menneisyys tuntuu olevan kuitenkin enemmän taakka, joten eipä siitä kannata sen enempää jauhaa, ja miksi pitäisikään; God Given Assissa vaikuttaa lisäkseen muitakin pitkänlinjan rokuja mm. Patsy Walkersista, joten meininki on erittäin kohdillaan.

Itselleni syvällisempi tutustuminen Ziggy Stardustin ahteriin (?) on jäänyt tekemiseksi, mutta ”Checking If They’re Still Alive” paljastaa hyvin pitkälle sellaisen orkesterin kuin mitä odotinkin. Rokkaavaa punkkia kovalla asenteella ja kompilla. Dead Boys on varmasti lähellä sydäntä, eikä kovin kaukaa hae Heartburns-vertauksetkaan, toki Oton tuttu ääni tuo rauhallisimmissä kohdissa mielleyhtymiä myös 90-luvun alun Tehariin.

Levyn avaava Delete Pills -rykäisy on melkeimpä hardcoreksi tulkittavissa, ja siten ehdoton suosikki koko levyllä. Vähän tylsä (yli kaksiminuuttinen!) Baby I’m A Bum ja I Need Speed eivät herätä ihmeemmin tunteita suuntaan tai toiseen. Levyn päättää yli viisiminuutinen balladi She Won’t Come Tonight, joka tuo vaihtelua muuten melko suoraviivaiseen paahtoon. Puskeeko runoilijapojan luonne väkisinkin pintaan? Näin erilainen kappale näin lyhyellä julkaisulla on vähän outo ratkaisu, pidemmällä kiekolla voisi hyvin toimiakin, sillä sielukas kappale toki kyseessä.

Levystä jää jokseenkin kaksijakoiset tunnelmat; fiilinki on hyvä, mutta musiikillisesti ennemmin jättää kylmäksi kuin saa pakonomaisesti takomaan tahtia. Selvästi simppelit punkrock-jollotukset (kuten ekan seiskan Goldfish Think Thank ja Male Groupie) istuvat bändille parhaiten, vaikka tylsäksihän se älpeellinen niitäkin kävisi.