Desperate Man’s Diary ampaisi käyntiin levylautasellani melkoisella vauhdilla ja ihmettelin kuinka taas yksi bändi tuli kuin puun takaa ja pisti puukkoa kylkeen. Syy siihen selvisi kuitenkin piakkoin.

Glass Casket on nimittäin bändi joka on koottu mm. Between The Buried And Men sekä vielä demo-asteella olevan Columnsin miehistöstä. Lasiarkun poijaat genreilee välillä death-grind-black ja kovin on armottoman kuuloista pauke. Järjestyksessään toisella kokopitkällään Glass Casket antaa tiukan ääninäytteen nopeudestaan, tehokkuudestaan ja teknisyydestään, josta luulisi äärimmäisen metallikansan saavan edes jonkinlaista vipinää housunpunttiinsa.

Heikkoja kohtia suorituksista ei tunnu löytyvän. Soittimet ovat kuin sveitsiläinen kello ja toimivat saumattomasti yhteen ilman virheitä. Vokalisti saa myös papukaijamerkin hienosta murina- ja ärinäskaalastaan joka tuo toivottua virkistystaajuutta yleiskuvaan. Vaikka laulaja osaa temppunsa hienosti, en ole varma kuinka hyvin se istuu bändin musiikkiin kokonaisuutena. Itse biisit eivät välttämättä ole ihan niitä biisejä joista puhutaan vielä vuosien päästä, mutta tietynlaisia oveluuksia niistä kuitenkin löytyy, joten ihan perusbaustaa tämä ei ole. Puudutus on hyvinkin nopeasti selkeä tosiasia, sillä kuvio on nopeata pauketta nopean paukkeen perään ja tärykalvot turtuvat meininkiin ennen pitkää.

Homma siis toimii periaatteessa Helvetin hienosti mutta levyltä ei löydy sitä tiettyä viehätystä joka saisi aikaan kylmiä väreitä tai pistäisi sinut murhapuuhiin perjantai-iltaisin. Mielenkiintoisempiakin julkaisuja tästä kyseisestä aihepiiristä löytyy, mutta Desperate Man’s Diary on silti ihan ehtaa tavaraa, joka maistuu kuitenkin vain death-grind -ystäville. Muut lökäpöksyt jättäkööt tämä levy kaupan hyllylle.