Kuva: Genghis Tron - Board Up The House

Genghis Tron – Board Up The House

Hyvinkin epäilyttävästi ja pelottavasti alkava, pian huvittavaksi ja vähintään pseudosti viihteelliseksi muljahtava, debyytin Dead Mountain Mouth jälkeinen albumi on kerrankin edes etäisesti kykenevä saamaan ajatukset siihen suuntaan, mitä Relapsen taajaan antipatioita aiheuttavissa promokansileuhutuksissa luvataan. Vai onko? Kyseisen lafkan typeryydessään lähes käsitteeksi muodostunut mainostekstiskaala kun sisältänee jotakuinkin kaikki mahdolliset ylistyssanat, joita englannin kielestä löytyy, välillä tyyliin per tuote.

Omien mieltymysten ja muistojen mukaan määräytyvät kasariklasarifläsärit tekevät kuuntelemisesta joko kivuliaasti tai hilpeästi sujuvan suorituksen. Kaikesta vahvuudeksi laskettavasta poukkoilustaan huolimatta menosta iso osa on joko usein aavemaisen helppoa tiedostaa ennalta, tai sitten minulla on jonkinlainen mielisairaalahoitoa vaativa yhteys kyseiseen trioon. Ottaen huomioon, ettei ole olemassa minkäänlaisia rationaalisia todisteita psyykkisten kontaktien olemassaolosta, taitavat siis alkaa toistamaan itseään hieman? Arvostusta herättävän vaimeiksi miksatut vokaalit ovat pääosin edes jostain kotoisin, joskaan eivät mitenkään ehto orkesterin arvostamiseen.

Kyllähän tämä edustaa miellyttävämpää, eli harvinaisempaa päätä koneistetun pörinän saralta, mutta sen verran pliisuuntumista on ollut materiaalin lisääntyessä havaittavissa, että mikäli ei ole tulevaisuudessa tiedossa jonkinlaista häpeilemätöntä enempiin keljuuksiin ajautumista, en kyllä osaa odotella häävejä lumoutumisia jatkossa. Tässä on hienoja hetkiä, mutta ei tarpeeksi herättääkseen ostovimman.