Tätä luulisi helposti yhdeksi niistä meikki-trendi emobändeistä, joka yrittää todistaa jotain huutamalla hieman biiseissään, saada ihmiset arvostamaan hienoja taidesanoituksiaan tai jotain muuta vastaavaa typerää. No eivät nämä jätkät tietääkseni meikkaa, mutta aika ”gay-face” lookilla ollaan silti liikenteessä. Epitaph on siis julkaissut jenkkipumppu From First To Lastin emonimihirviön Dear Diary, My Teenangst Has A Bodycount.

Kun taas puhutaan levyn musiikillisesta annista, onkin kategoria hieman vaikeammin määriteltävissä, sillä vaikka bändin tuotantoa saisi emo lokeron alle tungettua, on kaapista löydetty myös todella pirteitä vivahteita. Lajityypillensä uskollinen FFTL on änkenyt biiseihinsä vaikutteita hevistä ja metallista, melkeinpä yhdessä kappaleessa on jopa kikkeliheviä lainattu, ei onneksi sentään… Tämä viisihenkinen miehistö jakautuu kahteen kitaristiin joista molemmat hoitavat osansa laulusta, toinen puhtaita ja toinen rääkymistä. Myös basisti lainaa ääntään taustatueksi ja laulaja Sonny vetää puhdasta laulua varsin mallikkaasti ja mielenkiintoisella äänellä. Todella tehokkaasti vaihtelua musiikkiin tuo tämä laulutekniikoiden käyttö eri kohdissa kappaleita. Levyltä löytyy myös tuo pakollinen slovari, joka tässä kulkee nimellä Emily, suurin osa on kuitenkin sitä rankempaa puolta.

11 biisiä varsin hyvin väännettyä huutoemoa toimii kuin toimiikin vielä ensimmäisenkin kuuntelun jälkeen, ja mielelläni tutustuisin myös bändin tulevaan materiaaliin. Kovaksi liveaktiksi mainostettua bändiä kiinnostaisi meiningin takia lähteä myös katsomaankin, mutta tuskinpa näitä ikinä Skandinaviassa näkee. Loppuvetona kuitenkin siis painotan, että emokidit tästä varmasti diggaavat ja hardcoremmankin kaman ystävät joille mm. From Autumn To Ashes, Atreyu, uudempi Avenged Sevenfold tai Alexisonfire toimii.