Falcon - Die Wontcha

Falcon – Die Wontcha

Falcon soittaa sellaista heviä, jota isäsi kuunteli nuorena. Hard rockia viiksekkäille trumpettilahkeille, jotka ajelevat fantasiapakuillaan Thin Lizzyn keikalle. ”Die Wontcha” kuulostaa jonkun 80-luvun alun usviin hukkuneen hevibändin yhtä kadotetulla pikkulafkalla julkaistulta albumilta, joka on liian unohdettu ollakseen kulttilevy. Siis: hyvältä. Kappalemateriaali on epätasaista ja välillä Falconin kotikutoisuus on enemmän kömpelöä kuin alkukantaista, mutta mitä sitten? Näin rennolla otteella ja isolla sydämellä soitetun hevin kuuntelusta tulee hyvälle tuulelle.

Triossa bassottelevan ja useamman levyn kappaleista kirjoittaneen Cirith Ungol -veteraani Greg Lindstromin läsnäolo ei kuulu odotettuina Ungol-vaikutteina. Falcon ei ole ihmeemmin synkkä tai doom. Lindstromin kynäilemä, edesmenneelle rallikuskille omistettu Jimmy Clark on kertakuuntelulla tajuntaan iskevä jytäbiisi, eikä ”Die Wontchan” tunnelma ajoittaisesta tempon hidastumisesta huolimatta siitä juurikaan tummu. Kantta koristavasta Virgil Finlayn maalauksesta ja levyn pahaenteisestä nimestä huolimatta. Falconin velhot ja demonit ovat niitä, joita maalataan vanien kylkeen, flippereiden pelikenttiin ja rullalautojen pohjakuviksi.

Jos jotain valittamisen aihetta on keksittävä, laulava kitaristi Perry Grayson ei ole kovinkaan hääppöinen solisti. Miehen väritön ja yksitoikkoinen ääni kuitenkin istuu Falconin musiikkiin. Varsinainen solisti on joka tapauksessa Graysonin kitara. Tämä on riffirockia. Lajinsa muotovalioksi Falconista ei ole, mutta ”Die Wontcha” on levy, jonka tahtiin tahtiin hakkaisi mielellään flipperiä. Se on paljon. Svart Records on tehnyt pienen kulttuuriteon julkaisemalla jo 2008 CD-formaatissa ilmestyneen levyn vinyylinä.

[youtube url=EXw2CgTmbnU]