Faff-Bey
Should Have Stayed in the Grave (CD)
Sattuma minut tänne toi ja jos sattuu, niin sattuma mut aateloi. Sattumalta olen myös lukemassa Poko rekordsin historia -kirjaa (josta arvio on tulossa myöhemmin), ja kuin tarkoituksella luin kirjasta juuri luvun, jossa käsiteltiin heviorkesteria nimeltä Faff-bey. Oululainen Faff-bey siirtyi 90-luvun alussa Poko rekordsin suojiin pienemmältä levy-yhtiöltä, tarkoituksena tehdä ammattimaisemmalla otteella perin häiriintynyttä musiikkiaan. Kuten kirjassakin todetaan, bändi ei koskaan noussut raskaaseen sarjaan, vaikka eväitä sillä sinnekin olisi ollut. Kulttimainetta bändi on niittänyt sitäkin enemmän.
23 biisin kokoelma ”Should have stayed in the grave” läpileikkaa Faff-beyn uran 80-luvun lopulta aina vuoteen 1996 saakka. Kronologisesti etenevä kokis pitää sisällään muun muassa alkupään klassikoiksi muotoutuneen S/M Party ep:n huippuhetket, jotka kuuleman mukaan liittyvät jollain tavalla hiihtäjä legenda Juha Mietoon. Olivat ryökäleet päällystäneet treenikämpänkin Mietaan kuvilla. Lisäksi kokoelmalta löytyy hedelmällisimmät tuotokset, tasaisesti koko kymmenenvuotisen uran ajalta. Metallisen ärhäkkä, mutta kuitenkin tasapaksu musiikki ei minua valitettavasti jaksa innostaa. Ei musiikissa sinänsä mitään vikaa ole, mutta jokin pieni mauste siitä kuitenkin puuttuu. Miehelle puun takaa Faff-beyn musiikki voisi olla rinnastettavissa jopa Rytmihäiriöön, mutta koko pakettia tutkaillessa eroa on kuin yöllä ja päivällä. Ehkä Faff-bay:tä vaivaa ns. pohjoisen tauti (vai pitäisikö sanoa Tampereen tauti), eikä bändin musta junttihuumori vain uppoa etelän mieheen. Tätä tautia pohditaankin tarkemmin Poko rekordsin historia –kirjassa, josta lisää luvassa myöhemmin.
Tosifaneille, kuten 40-vuotiaalle esimiehelleni (mies, joka on nähnyt Metallican vuonna 1985 Nivalan nuorisotalolla) Faff-bey on suomihevilegenda, jota ei sovi turhaan väheksyä. Taidankin antaa promon joululahjaksi henkilölle, joka todella tietää mistä puhutaan. Kaikesta huolimatta Faff-bey on sirkkelirockin pioneeri Suomessa, joka on omalla panoksellaan luonnut pohjaa suomimetallin nosteelle. Faff-bey on kokoelmansa ansainnut.