Evilsons
Cooking With… (CD)
Espoolaisen ska-pumpun uusin levy ”Cooking With…” antaisi arvostelijalle hyvät saumat vetää jos jonkinlaisia ruoka-aiheisia vertauksia kesäkeitosta loimuloheen. Mutta koska allekirjoittanut ei kasvissyöjänä ole monenkaan mielestä ravintoketjun huipulla toisin kuin Evilsons ska-ympyröissä, jätetään safka-analogiat niille, jotka ymmärtävät argentiinalaisen härän ja perus grillikyljyksen eron.
Sitten debyyttialbumi Petas City Rockersin on Evilsons käynyt läpi läjän pieniä muutoksia. Levy-yhtiö on vaihtunut Stupidoksi, kokoonpanossa on havaittu liikehdintää, ja vielä kun lisätään, että uutuus on nauhoitettu Suomenlinnan Seawolfissa, ovat odotukset korkealla. Ja täytyy heti sanoa, että ei tämä levy odotuksia petä, Evilsons on parempien soundien myötä sopivasti uudistunut pitäen kuitenkin kiinni omaperäisestä kotikutoisesta tyylistään. Fredin laulumelodiat ovat astetta jalostuneempia, Mikken kitaran ilmava sahaus yksinkertaisesti toimii, Veikko Sutisen urut tuovat mukavasti syvyyttä kappaleisiin ja lievittävät suurinta torvien kaipuuta, eikä rytmiosastostakaan löydy moitittavaa.
Levyn yksitoista raitaa vaativat muutaman kuuntelun alle ennen kuin avautuvat kunnolla, mikä tarkoittaa kai sitä, ettei sovituksissa olla menty sitä itsestään selvintä reittiä. Hyvä niin. Levyn sisällä on sopivasti diversiteettiä pitämään mielenkiintoa yllä, iloista kepeämpää eteenpäin pyrkivää materiaalia (mm. Rain & Sunshine ja Pack of Wolves), tasoitetaan melankolissävytteisemmillä kipaleilla kuten Everlasting, sekä enemmän reggaen suuntaan kääntyvillä Let Us Downilla ja Love for Musicilla.
”Cooking with… Evilsons” on ehdotonta kesämusaa ja toimii parhaiten hyvässä seurassa auringossa tai vaikkapa festarimatkalla pienessä autossa telttakeppien seassa kyttähiki otsalla. Jos jotain toivoisi niin sitä yhtä helposti tarttuvaa hittiä, jonka voisi soittaa yhtyeestä tietämättömälle kaverille saatesanoin: ”eiks ookkin kovaa?”
Keskustelua aiheesta