Jaahas, teatraalista synamattoa ja kaihoisia pimputteluja. Taustalla asiaankuuluvasti dempattua hevikitaraa ja keskitempoista stadionrokkikomppia. Kliinit vokaalit ja örinät vaihtelevat…huoh, kuulostaako tutulta? Aiemmin arvioitu Scar Symmetry olisi voinut olla tämän bändin ruotsalainen serkku, jolla on muutama tunti enemmän soittoa takana ja hitunen musiikillista näkemystä tuomaan osaamiseen jotain tuoreahkoa. Tästä retkueesta ei valitettavasti oikein samaa voi sanoa.
Ensimmäiseksi tuli mieleen, että onkohan tämä bändi Saksasta? Jos ensimmäinen ajatus on tämä, mitä voidaan päätellä? Ei ainakaan uutta raskaan musiikin messiasta pelastamaan MusaMaailmaa Hirvittäviltä Mitäänsanomattomuuksilta. Itseasiassa olin niin ahdistunut, etten edes jaksanut tarkistaa, mistä maasta porukka on kotoisin. Eivät varmaan oikein mistään. Laittaisin Eternal Oathin jonnekin Rammstein/-Before the Dawn/69 Eyes -akselille. Tosin tässä kiekolla kliinejä vokaaleita on aika vähän, mutta sama kaihoisan ja runnovan vaihtelua ja piinaavan yllätyksettömät syntetisaattorit ovat tässäkin riesana. Ehkä hiukan ikävästi tosin Before the Dawnia kohtaa sanottu, sillä heillä nyt on sentään koukkuja ja halua tehdä muutakin kuin lähes MTV:lle kelpaavaa kajaaliheviä.
Wither on helppoa, turvallista, raskasta musiikkia. Yhtälö joka ei mielestäni heviin kuulu. Uskoisin, että tämä voisi tippua suhteellisen kivuttomasti henkilöihin, joilla on hulvaton halu kuunnella välillä jotain rankempaakin, mutta eivät halua sentään laskeutua mihinkään helvetin syövereihin, vaan tyytyvät hakemaan pientä, hallittua ”ahistusta” kotisohvallaan rötköttäen. Tummat vaatteet, runsaasti silmämeikkiä, sydänsurut ja populaarimusiikkiin kallellaan oleva musamaku ovat varmasti toimivia aineksia tämän pökäleen sulattamiseen.