Eri esittäjiä
Jouluräyhää! (CD)
Myöhäistähän tämä nyt on, kun Pukki kävi jo risut jakamassa, mutta ehkä pientä Joulutunnelmaa saattaa vielä jostain löytyä, onhan Loppiaiseen vielä muutama päivä…
Jouluräyhää! on Woimasoinnun ja Hiljaisten Levyjen vastaisku kuumana kävyille (käyneille) joululevymarkkinoille, mutta niin paljon kuin punkin ja joululaulujen ystävä olenkin, ei tällä kovinkaan suurta hämminkä ainakaan meikäläisen taloudessa saa aikaiseksi. Kuuden artistin ja seitsemän kappaleen voimin luodaan juhlatunnelmaa. Positiivista on ehdottomasti se, että yhtä biisiä lukuunottamatta on artistit säveltäneet itse biisinsä, kyllähän kaikki tietää miten helppo jo olemassa olevia joulupiisejä on soitella… Iskuryhmä avaa ja lopettaa levyn; “Jouluaattona” -avauksen sujuessa paljon jouhevammin kuin “Jouluksi Jamaicalle”. 70-luvun vihannekset esiintyy edukseen, mutta kyllä Tinan Leevi And The Leevings -henkinen “Joulu ojassa” on levyn paras biisi. Hauskasti on lainailtu Kulkusia, mutten ihan yhtä ikivihreää tulevaisuutta tällekään lupailisi. The Tarjas kuulostaa liikaa Absoluuttisen nollapisteen ja YUP:n saunatontulta, joten ei saa “Varissuon Joulu” tuntemaan sääliä lähiön ankeasta juhlasta. TV Smith “Xmas Bloody Xmas” -rallatuksellaan on selvästi levyn vahvin artisti, Maaseudun tulevaisuuden “Adventtilaulu” on taasen kaivettu parinkymmenen vuoden takaa.
Niin, ei ole uusi Jouluhittejä kovinkaan helppo tehdä, vaikkei tämä ramopunkkareiden yritys mitenkään huono ole. Kaivetaan ensi Jouluna naftaliinistä, ellei Sillanpää vie kaikkea mielenkiintoa.
Keskustelua aiheesta