Kuva: Diablo - Icaros

Diablo – Icaros

Diablo on bändi mikä saa tosiäijien pöksyt kostumaan nopeammin kun Rainer Nygård sanoo perkele. Nyt tämä äijämetalligenren perustanut Suomen suurimpiin alan orkestereihin kuuluva pumppu takoo jo viidennen teoksensa pihalle, eikä meininki ole muuttunut aiemmista levyistä suuntaan eikä toiseen niin hyvässä kuin pahassakaan. Saatekirje repostelee rehvakkaaseen tyyliin nerokkailla riffeillä, koukuilla ja uniikeilla sovitusratkaisuilla eikä siinä, edellä mainitut määritteet nimittäin ovat enimmäkseen kuulijan korvassa, mutta pureudutaanpa silti tematiikkaan hieman tarkemmin.

Nerokkuuteen kätkeytyy sanan etymologian mukaan ajatus jonkun uuden luomisen mahdollisuudesta, jostain uudesta auringon alla, joka ei tunnu em. orkesterin tapauksessa lähtökohtaisesti kovin uskottavalta. Siinä missä Diablon iänikuiset nytkytys-kierrätysriffit ovat aika kaukana moisesta ajatuksesta rasittavista melodioista puhumattakaan, on ”koukkuja” turha varmaan tässä valossa edes kommentoida. Uniikkeja sovitusratkaisuja on aivan yhtä turha yrittää ymmärtää, koska Icarosta kuunnellessa tuntuu että paria biisiä lukuunottamatta kuuntelisi levyltä lähestulkoon samaa rallia kerta toisensa jälkeen ajasta ikuisuuteen.

Toisaalta kuten varmaan arvata saattaa, on bändillä soittopuoli hanskassa mutta tässäkin olen antanut jo ennakkoon lannistaa itseni ymmärtämällä kuulopuheista, että lead-kitaristi Utriainen on hoitanut studiossa kaikki kielisoittimet purkkiin. Lopputuloksena tietokone-tarkan rummutuksen kanssa on täysin pystyyn kuollut ja vailla dynamiikkaa oleva levy, jossa jokainen nuotti on pillun tarkasti omalla paikallaan ja soitossa on yhtä paljon eloa kuin metronomin nakutuksessa, tämän tietysti ollessa vapaa valintaisesti itse kunkin mielestä hyvä tai huono asia. Jos jotain positiivista levystä pitää etsiä, on Rainer Nygårdin laulu kuitenkin erittäin vertailukelpoista melkein mihin tahansa ja tämän tontin hän hoitaakin jälleen kerran mallikkaasti. Miehellä on todella vahva ja hyvän kuuloinen ääni, eikä totaalisen tympeitä taustoja taivastellessa todellakaan haittaa, että kiekon joku osanen on edes paikoillaan.

Ken Diablosta pitää, tulee varmasti tykästymään tämänkin kertaiseen tekeleeseen mutta muita vähänkin varauksella genreen tai bändiin suhtautuvia kehoitan harkitsemaan äänitteen hankkimista kahdesti.