Oululainen Depth Beyond One’s polkaisi kunnianhimoisen debyyttinsä pihalle viime keväänä. Materiaalissa on vahvasti progressiivisia sävyjä, mutta progen sijasta kutsuisin tätä sekavaksi, sillä progea ei vielä tee kymmenen erityylistä kohtaa biisissä tai muutama erikoinen sointu. Tämän on onneksi bändi itsekin tajunnut, ja kutsuu itseään “hybrid metalliksi”.

Harhaan johtava termi on tosin myös “hybrid metal”, sillä assosiaatiot hybridimetallista vie johonkin Messhuggahin tai muuten teknisen äärimetallin saralle, ja siitä Depth Beyond One’s on melko kaukana. Raskaitakin kohtia musiikissa kuullaan, mutta pääpaino on kevyemmässä fiilistelyssä. Sikäli onnistunut ratkaisu, sillä parhaimmillaan bändi on nimenomaan rauhallisissa kohdissa, joissa kuultava puhdas tai semikarhea laulu toimii monipuolisesta vokalisointiarsenaalista parhaiten. Rankemmat kohdat eivät oikein avaudu, ehkä siksi, etteivät ne yksinkertaisesti ole rankkoja. Tätä vaikutelmaa ei lattea rumpusoundi sekä kitaroista ja laulusta puuttuva ärhäkkyys ja terävyys ainakaan paranna.

Ihan taitavasti soitettua musiikkia, josta tuntuisi kuitenkin se perimmäinen ajatus olevan kateissa. Kuulijalle ei ainakaan bändin musiikin syvimpiä tarkoitusperiä avata, vaan eetteriin lätkäistään kohtaa toisensa perää ilman sen kummempaa logiikkaa. Selkeämmät linjanvedot post-metalliin/-rockiin eivät olisi pahitteeksi?

Tagit: Depth Beyond One's