Deadlock - Bizarro Word

Deadlock
Bizarro Word
 (CD)

Levyarviot · Lisännyt ·

2,5/5
Julkaisija: (julkaistu: 28.2.2011)
Kuuntele: Spotify / MySpace

Vahvasti death/black metallinkatkuisena vegan/straight edge -yhtyeenä 2000-luvun alkupuoliskolla tutuksi tullut Deadlock oli markkinoille saapuessaan varsin mielenkiintoinen tapaus. Puhdasta naislaulua ei siihen aikaan vielä liiaksi metalcore-kentällä kuultu, mutta nyt vuosikymmen myöhemmin ovat tuon(kin) tehokeinon amerikkalaiset ja ruotsalaiset vesittäneet. Vaikka on musiikkinsa laimentumisella oma osansa myös bändillä itsellään, sillä hittihakuisuuden tieltä on biiseistä kadonnut sielu. Tilalla kuullaan isosti soivia radioystävällisiä kertsejä, jotka kuulostavat lähinnä Evanescenseltä. Ainoat erikoisuusplussapisteet bändi nappaa häiriintyneillä kitaralurautuksillaan, joita kuulaan kylläkin aivan liian vähän.

Lisääntynyt radioystävällisyys tarkoittaa eittämättä lisää naislaulua, eikä siinä lähtökohtaisesti ole mitään vikaa. Alunperin vierailevasta tähdestä päävokalistiksi kohonnut Sabine Scherer hoitaa hommansa tosi kivasti, mutta ekan Virus Jonesin jälkeen melodioihin ei juurikaan mitään uutta tai ihmeellistä saada aikaan. You Left Me Deadin kaltaiset slovarit ovat sitten jo aivan oma lukunsa. Bändin keikalla kuultiin muistaakseni jotain tekno-osuuksia biisien välissä, mutta tällä levyllä ainoat kunnianhimoiset kone-elementit löytyvät eurodiscoslovaristi alkavasta Renegade-kappaleesta, jonka rosoisempi soundimaailma kertsissä erottuu turhan paljon muusta kliinisemmästä materiaalista (vai muu materiaali liikaa siitä?).

Paikoin kitaristit saavat rässähtäviin riffeihinsä mukavaa groovea, mutta yksitoikkoisten möykkäsäkeistöjen jälkeen seuraavat vielä enemmän itseään toistavat kertosäkeet. Pikkunäppäristä sovituskikkailuista huolimatta ei ”Bizarro Wordista” jää kohtalaista avausraitaa ja Renegadea lukuunottamatta paljoa kerrottavaa. Kaipa tämä huutolaulua vierastamattomille nice metal -faneille on ihan käyttis kamaa.

Katso myös nämä
Kuva: Deadlock – The Arrival

Deadlock – The Arrival

Levyarviot ·

Deadlock, tämä vegan/sXe metalliryöpytys nostaa paholaismaista ruhoaan jo moneen otteeseen paskaksi maaksi todetusta Saksasta, jossa bändiä [...]

Kuva: Deadlock - Wolves

Deadlock – Wolves

Levyarviot ·

Sinänsä omituista, että kirjoitan arviota saksalaisen Deadlockin levystä tässä, koska juuri samalla sivustolla luin vuosia sitten [...]