Cause for Effect
Progressive and Minimalist Recording (EP)
Kun soittimeen iskee Suomen omalaatuisimman duon uuden tekeleen, niin havahtuu yhteen tosiasiaan: Kyllä, Cause for Effectin edellisestä julkaisusta on kulunut jo kolme vuotta, ja nyt nämä sekopäät lähestyvät meitä uudella “Progressive and Minimalist Recording” –nimisellä EP-levyllä.
“Progressive and Minimalist Recording” jatkaa edeltäjänsä “0+1=01″ -albumin linjoilla. Edelleen basistista ja rumpalista koostuva, fuusiogrindia raapiva rytmiryhmä ei ole mennyt sörkkimään sen pahemmin menestyskaavaansa. Jo nimensä perusteella “Progressive and Minimalist Recording” kuulostaa juurikin Cause for Effectiltä, ja kaikki onkin ennallaan. Basso ja itse bassotaiteilija kurnuttavat siihen malliin että kitaraa ei tule edes kaivanneeksi, samalla kun rumpali takoo komppia kuin mielipuoli. Vaikka duo käytännössä tekee täsmälleen sitä samaa kuin aina ennenkin, on se kajonnut hieman biiseihinsä. Kahdessakymmenessä minuutissa taotut 25 biisiä sisältävät nyt enemmän sävyjä ja koukkuja kuin aiemmin, mutta maanisuus ei ole tämän kehityksen ja teknisen taituruuden tieltä väistynyt.
Saatekirjeen mukaan “Progressive and Minimalist Recording” oli Cause for Effectin tuotannosta helpoin levytettävä ja äänitystilanteen hyvä fiilis on onneksi saatu tallennettua myös levylle asti. Tältä kuulostaa Cause for Effect vuonna 2010.






Keskustelua aiheesta