Lähdetään nyt siitä, että tässä bändissä vaikuttaa veijareita sellaisista bändeistä kuin Trivium, Martyr ja Monstrosity. Capharnaum soittaa tyyliltään florida-henkistä teknistä death metallia hienoisilla 90-luvun alun ruotsi-dödö vaikutteilla, ja tuokin mieleen sellaiset suuruudet kuten Death, Deicide ja Atheist. Mukavan vauhdikasta vanhankoulun menoa höystettynä keskitempo-runttauksilla ja hidasteluilla.

Melodisia hyvin sovitettuja sooloja sisältävät death metal -rallit etenevät selkeällä kaavalla ja vaikka soittoteknisesti levy edustaa sitä myöhemmän keskivaiheen death-yhtyettä ei liialliseen kikkailuun kuitenkaan sorruta, osataan soittaa mutta sen todistelu levyn kuuntelijoille ei ole mikään itseisarvo. Taidetaan siis tarpeen tullen yksinkertaistaa biisit lähes primitiiviselle raivon tasolle mikä lyökin nyanssin kirvestä takaraivoon oikein ihanasti. Lauluissa on käytetty murinaa ja huutoa sopivasti sekoittaen että mielenkiinto säilyy, voisi kuvitella livenäkin toimivan aika saumattomasti. Lyyriseltä puolelta levy on aika mitäänsanomatonta paatosta ja sanat jaksaakin kiinnostaa sen kerran, jonka jälkeen tyytyykin vain itse kokonaisuuden diggailuun.

Kun levy loppuu ja tulee hiljaista niin sitä automaattisesti kyllä painaa playnappia uudestaan, tosin se johtuu myös siitä että levystä ei heti jää mitään merkkipaalubiisejä mieleen. Jokaisessa biisissä on kyllä omat hetkensä, jotka herättävät mielenkiinnon, mutta silti sellaista autokasettihittiä jää uupumaan. Kovatasoinen julkaisu, joka on teknisen death metallin ystävän ja soittajan varteenotettava valinta, mutta ei mikään mestariteos kuitenkaan.