Kuva: Brutal Knights - Feast Of Shame

Brutal Knights
Feast Of Shame
 (CD)

Levyarviot · Lisännyt ·

Julkaisija: (julkaistu: 13.2.2007)

Viimeinkin uusi Brutal Knights albumi! Eihän siitä edellisestä ole kuitenkaan kuin vuosi, mutta silti tätä tuli odotettua kärsimättömästi.

Jos biisin aiheet kertovat mitääntekemättömyydestä, syömisestä ja urpoilusta niin sehän on jo hyvä lähtökohta. Kun kerran musiikillen tarjonta on garageräimeeseen nojaavaa, ehkä hieman Zeke-vaikutteistaa punkrockia niin aina vain paranee. Ja kerta toteutus on niin kertakaikkisen hurmaava, ennen kaikkea svengaavien biisejensä ansiosta, niin pakkohan tästä on pitää! Miksauksesta ja masteroinnista vastannut Jay Reatard kyllä tietää miltä räkäisen punkrockin pitää kuulostaa ja heittääpä herra yhden soolonkin levylle.

Se millainen vaikutus tällaisen sikailun ylistyksellä on nuorisoon, sitä saamme vain arvailla. Kuitenkin on korkea aika, että viimein saamme kuulla ylistyslauluja buffeteille ja roskaruualle. Valitettavasti lyyrinen anti jää hieman arvailujen varaan, sillä sanoitukset ovat turhan pienellä präntillä. Tokihan ne netistä löytyy, mutta kun ne kerta on painettu, niin hieman selvyyttä tähän olisi kaivannut.

Silti täytyy todeta kuinka kertakaikkisen riemastuttava yhtye tämä Brutal Knights on! Kuulolle siis, näytteitä löytyypi [url=http://www.myspace.com/brutalknights]MySpace[/url]sta. Siispä Knightsit stereoihin ja roskaruuan äärelle.