Book Of Black Earth
Horoskopus (CD)
Seattlelainen Book Of Black Earth on aivan uusi tuttavuus minulle. Sen kummemmin tuttavuutta kuitenkaan tekemättä lähdetään hienon ja sotaisan intron jälkeen heti old school -henkisen death metallin viitoittamalle tielle.
Kappaleet ovat erittäin yksinkertaisia, eikä niissä liioin sorruta minkäänlaiseen kikkailuun. Soundimaailma on sopivan primitiivinen, ja sopiikin yhtyeen esittämään kuolonmetalliin aivan loistavasti. Riffit eivät ole mitenkään päähän iskostuvia eikä sekaan kylvetyt black metal -henkiset melodiatkaan oikein tunnu tekevän mitään suurempaa vaikutusta bändin ulosantiin.
Tästä on paha lähteä sanomaan kestääkö “Horoskopus” pidempiaikaista kuuntelua vai kyllästyykö tähän jo muutaman soittokerran jälkeen. Viiden ensimmäisen biisin jälkeen levyn kappalemateriaalin taso laskee huomattavasti, ja ehkä voisinkin todeta, että “Horoskopus” olisi ihan omiaan miniCD:n muodossa.
Koska en pysty suoranaisesti levyä hehkuttamaan, mutten myöskään haukkumaan, on arvosanaksi annettava tyydyttävä.
Keskustelua aiheesta