Baxter Stockman
S/t (EP)
Suomalainen noiserock-scene näyttää paremmalta kuin vuosiin. Tai en tiedä, että oliko edes Bad Vugumin kultavuosinakaan näin montaa mielenkiintoista meluajaa liikenteessä – ainakaan samanaikaisesti. Muutaman vuoden ikäinen helsinkiläisryhmä, TMNT-hengessä nimetty Baxter Stockman on taas yksi lisä Funin, Murmanskin, Verilöylyn sun muiden modernien meluajien joukkoon.
Musiikillisesti Baxter Stockmanin albiniaaninen metelirock on eniten velkaa helsinkiläiskollegoilleen Funille… toisaalta Fun on taas velkaa Albinille, ja niin edes päin, joten unohdetaan nämä iän ikuiset vertailut nyt kerrankin. Baxter Stockman soittaa siis perinteikkään modernia noiserockia, joka on yhtä aikaa pirullisen äkkiväärää ja saatanallisen tarttuvaa. Rikottuja rytmejä, kauniita melodioita, kaaosmaista punkkia ja hiiviskelevää tunnelmointia, sitä kaikkea edustaa Stockmanin Baxteri.
Markuksen repivän laulun tasapainoittaessa äänimaailmaa milloin rauhallisemmalla otteella, milloin suoralla huudolla ja milloin puheenomaisena, on kolmikolla käsissään melkoinen kultakimpale, jonka soisi saavan jatkoa hieman pidemmässäkin muodossa – ja niin kuin olisi jo!



Keskustelua aiheesta