Saatekirjepiina jatkuu (ensimmäinen osa luettavissa The Clockwork Crew:n arviosta). Olen tyystin hukannut sen. Ehdotankin että bändit lähettävät jatkossa vain saatekirjeensä ja näin voisimme luopua kirjoittamasta levyarvosteluja ja arvioida saatekirjeet. Tietenkin arvionti tallennettaisiin nauhalle, painettaisiin cd:lle tai vinyylille ja lähetettäisin bändille. Näin lukutaidottomatkin pääsisivät paremmin nauttimaan sivistyksen hedelmistä. He pääsisivät mukaan kehityksen rattaisiin, jossa lukutaitoisten osuus kaikista lukijoista on lähes sata prosenttia.

Saatekirjeen poissaolo ei sinänsä häiritse, sillä Badlands on tuttu aiemmilta kuukautisilta ja jopa vuosilta. Hollantilaisbändi löi leiman reikäiseen sydämeeni ”The Killing Kind” -levyllään, joka herkisti, mutta kovetti samanaikaisesti. Teki kuulijastaan juuri sellaisen kun se itse on, kuuntelijan tarvitsematta luopua mistään. Paitsi ehkä muutamasta kyyneleestä. Mies ja kitara. Kitara lähti, mutta mies jäi. Badlands lopetti taannoin toimintansa, mutta silti liekki lepattaa vahvana oi!kukkaisissa (oikukkainen = hipahtavainen skinhead) punk-tuulissa. Kuoleman jälkeen elämä jatkuu. ”Flame Still Burning” on kasattu Badlandsin sekalaisesta, mutta jopa ajankohtaisesta tuotannosta. Levy voidaan jakaa selkeästi kolmeen osaan. Ensimmäiseen ja viimeiseen. Keskimmäiseksi jäävää osaa kutsuttaneen keskiosaksi. Kansilehdistä on luettavissa Badlandsin synty sekä ensimmäisen albumin sanoitukset, jonka kimppuun käymmekin heti:

False Gesture
Kyseessä on siis Badlandsin ensimmäinen levy ja ensimmäinen Rebellion Records -julkaisu ikinä. Täytyy vilpittömästi sanoa että onnistunut startti koko touhulle. Vaikka monesti mainossloganit, ”minä rakastan sinua” ym. valheellinen roska, menee helposti toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos – mahdollisen puhetulvan takia asia voi ulostua myös samasta korvasta mistä oli tullutkin. Täytyy vain ensin varmistaa että korvakäytävä on tyhjä. Poistumisnopeus on myös sovitettava tilanteeseen. Jos korvassa on esimerkiksi vettä, voi se johtaa ikäviin tiedonliirtoihin. Poistumiskorvasta ei ole luotu minkäänlaista direktiiviä, että sen pitäisi olla juuri se toinen korva. Jos oletetusta poistumiskorvasta on tulossa dataa, voidaan poistumiseen käyttää tulokäytävää, koska esim. arabiassa tekstiä luetaan oikealta vasemmalle ja oikeanpuoleisen kuuntelun takia asioiden sujuvalla ja joustavalla liikkuvuudella korvissa ehkäistään kommunikaatio-ongelmia – tässä tapauksessa levy-yhtiön sivuilta copypastettu lause ”Catchy songs with strong refrains that sound both old fashioned and refreshing”. Olen tykästynyt bändin saundipolitiikkaan ja se juuri kiteytyy aiemmin mainitussa lauseessa. Perus mies&kitaraOi!rock rykäisyn lomasta voi bongata viisi akustista fiilistelyä, joka tuokin henkistä tasapainoisuuden antia rockin kyllästämälle tarjottimelle.

2005 Sessions
Tätä materiaalia en ole kuullut missään. Viisi biisiä, joista kaksi on AIVAN uusia. Siinä suurin syy miksi ne on tällä levyllä. Akustiset Flame Still Burning, Get Rhythm, Beyond Redemption ja Spirit of Rebellion. Etenkin John Cashin alunperin esittämä Get Rhythm -kappaleen voimakkaat blues -vaikutteet tekevät vaikutuksen. Se piirtää päähäni kuvaa Amerikan keskilännestä, nuotion äärellä istuvista kaveruksista, jotka pakenevat jotain. Pörisevät pavut pannulla tuovat akuuttia helpotusta tyhjänä pöriseviin vatsalaukkuihin. Lopulta nuotion sammuttua, tulipesästä singonneet kipinät jalkoväliin sytyttävät lemmen roihuamaan tavalla, joka peittää suden ulvonnankin. Äänet, jotka syntyvät kahden ”karhun painiessa” havuissa. ”Flame still burning”…

Live in Belgium
Live…? Tästä aiheesta en juurikaan keksi sanottavaa. Tutut, hyvät hitit nauhoitettu Belgiassa, ilmeisesti keikalla. Ei tämä nyt ihan mitään kurapaskaa ole ja live-taltionti yhdentoista biisin muodossa on mukiinmenevä lopetus tälle testamentille, jos asia noin voidaan edes ilmaista. Voisi tulla kalliiksi?

”Flame Still Burning” on tuhdihko paketti ja kyllä täytyy myöntää että tätä bändiä tulee ikävä. Ehkäpä bändi jonain päivänä vielä…