Oli taas se aika vuodesta, kun oli aika matkustaa luonnonkauniiseen Lempäälään intoa puhkuen.
Bad Jesus Experience
II (10")
Jeesus, Veikki Seivästäjä ja herra Snellman aiheuttavat pahoja viboja jo toistamiseen.
Bad Jesus Experience on herätellyt kutkuttavaa ja tervettä kiinnostusta parin viime vuoden aikana. Pippuristen keikkojen, pippuristen ensimmäisen kymppituumaisen ja pippurisen vokaalityöskentelyn myötä en ihmettele yhtään, minkä vuoksi kehuja satelee joka suunnasta. Armon vuonna 2012 Bad Jesus Experience on iskenyt toisenkin kymppituumaisen pihalle
Söpöistä kissimirreistä ei heti arvaisi kyseessä olevan kiukkuinen hardcore-lätty. Hardcoreahan julkaistaan tässä maassa hyvinkin runsaasti tätä nykyä, mutta Bad Jesus Experiencen eduksi voitaneen laskea bändin tunnistettava soundi. Sannan vihainen ulosanti on vain se kuuluisa kirsikka kakun päällä, sillä Bad Jesus Experiencellä on täysin oma soundinsa. Änkeriä ja tyylikkyyttä löytyy sopivissa suhteissa – se on todettu jo aiemmin – mutta BJE tuntuu vain tiukentavan otettaan reippaan musiikin tekemisestä. Nyansseja sun muita löytyy sen verran paljon, että kiekko pysyy mielenkiintoisena.
Hyppään kyllä ”Tässä ovat palaset kohdallaan” -bandwagoniin, mutta ihan vuoden kovimmaksi hardcore-plätyksi en tätä kiekkoa uskalla ihan vielä kehaista. Yksittäisiä biisejä on melko hankala nostaa esille parin pikakuuntelun perusteella, mutta kieputuskertojen lisääntyessä huomaa huutavansa mukana. Suositeltava levy.