Arma Angelus on esimerkki Eulogyn tuotantolinjan metallisemmasta päästä. Tällaista tavaraa voisi odottaa myös esim. Trustkillin julkaisevan, sillä materiaali on positiivisessa mielessä uudenlaista ja luovaa. Musiikillisesti bändi on yhtä kaukana hardcoresta kuin Taking Back Sunday, mutta aggressiota ja hyviä breakdowneja kuulee sentään huomattavasti enemmän.

Puhuttaessa bändin tyylistä, Arma Angelus luokiteltaisiin varmasti metalcoreksi, vaikkei totuus ole kuitenkaan näin yksiselitteinen. Orkesteri ammentaa vaikutteita paitsi hardcoresta, myös metallista ja jopa heavy rockista luodakseen tiukan, tumman ja tunteellisen saundin. Vaikkei bändi eksykään kovin kauas metalli-hardcore juuriltaan, muut elementit joita he tuovat musiikkinsa pitävät materiaalin mielenkiintoisena. Kannuksensa monissa Chicagolaisorkestereissa, kuten Race Traitorissa ja Extinctionissa, ennen tätä kokoonpanoa ansainneet soittajat tuovat esiin kaiken taitonsa teknisillä riffeillä ja vivahteikkailla biiseillä. Tunnelmat vaihtuvat tiheään tahtiin verisestä teurastuksesta lähes akustiseen fiilistelyyn, ja tämä saakin mielenkiinnon heräämään viimeistään yliampuvan pitkästi nimetyn intron jälkeen eetteriin pärähtävän We Are the Pale Horse -biisin ansiosta.

Tuotanto on soundeiltaan erinomainen, aika metallipainotteinen on tämäkin puoli levystä raskaine kitaroineen ja jyystävine bassoineen. Sen sijaan laulajan örinä vaikuttaa väkisin väännetyltä, tällaista saattaisi kuulla myös esim. Pohjois-Norjassa murrosiän kynnyksellä olevan black-metal vokalistin toimesta. Vokalisointi onkin bändin heikoin kohta, paremmalla laulajalla orkesterista saisi varteenotettavamman kilpailijan kaltaisilleen orkestereille.

Kaiken kaikkiaan bändi ei kuitenkaan pysty lunastamaan levyn alussa herättämiään lupauksia, ja reilun puolituntisen vierähdettyä ole kokonaisuudesta juurikaan mitään muuta kerrottavaa.