Kuva: Another Kind Of Death – Sleepless Every Night

Another Kind Of Death
Sleepless Every Night
 (CD)

Levyarviot · Lisännyt ·

3/5
Julkaisija: (julkaistu: 12.7.2007)

Kansitaiteen perusteella voisi sanoa, että ei hyvältä näytä, mutta kuten sanotaan niin sisäinen kauneus on tärkeämpää, joten asiaan.

Yhtyeen musiikista huomaa Converge-vaikutteet, vaikka musiikki onkin paljon melodisempaa ja näin ollen helpommin kuunneltavissa ja minäkin aloin päästä biiseihin sisään muutaman kuuntelukerran jälkeen. Kappaleista on jätetty liiallinen taiteilu pois ja osa niistä toimii musiikillisesti varsin erinomaisesti, mutta suuri miinus löytyy taas vokaalipuolelta, sillä laulajan ääni ei ainakaan minun korvaan kuulosta missään vaiheessa hyvältä. Perus punk ja metalli-elementtejä biiseistä löytyy kiitettävästi, joten ihan pelkkää kolistelua yhtyeen musiikki ei ole.

Levystä voisi sanoa että ”ihan menevää” ainakin näin ”mathcore”-genren kaukaa kiertävänä henkilönä. En sitten tiedä mitä asiantuntijat ovat asiasta mieltä. Espanjassa yhtye ainakin promolapun mukaan on kulttibändin maineessa, joten ”repikää siitä”.