Alghazanth – Vinum Intus

Alghazanth
Vinum Intus
 (CD)

Levyarviot · Lisännyt ·

4/5
Julkaisija: (julkaistu: 1.1.2011)
Kuuntele: MySpace

Yhdessä vaiheessa pidin Alghazanthia yhtenä Suomen kovimmista black metal -bändeistä. Pettymykseksi osoittautuneen ”The Polarity Axiomin” jälkeen Alghazanth katosi meikäläisen näköpiiristä, jolloin ”Wreath of Thevetat” jäi kuulematta. En tosin varsinaisesti katso bändiä koskaan hylänneeni.

Tietämättömille tiedoksi: Alghazanth soittaa tavanomaista melodisempaa black metallia, jossa ei ole arasteltu sinfonioidenkaan käytön suhteen. Alghazanthia voisi kuvailla sofistikoituneeksi, sillä yhtyeen perimmäinen tarkoitus ilmenee paitsi rumpali Gorath Moonthornin kryptisissä sanoituksissa niin myös bändin jopa suuruudenhulluissa sävellys- ja sovitusratkaisuissa. ”Vinum Intusilla” nämä elementit ovat edelleen tallella, ja mukaan on upotettu uusiakin elementtejä. ”Vinum Intus” on ytimeltään silti melko perinteistä black metallia. Alghazanthin eeppinen mutta raaka ja kosiskelematon soundi on muovaantunut bändin 15 toimintavuoden aikana omanlaisekseen, vaikka läheskään aina ”Vinum Intus” ei osaa viehättää.

Ensimmäisen kappaleen muisteluihin palatakseni; Alghazanth on kenties paras alansa bändi Suomessa, joka kykenee yhdistämään black metalliinsa sinfonisia elementtejä ilman, että se kuulostaisi tahattoman kornilta. Eeppisyys on luonteva osa Alghazanthia, eikä mikään ylimääräinen krumeluuri. Käsillä taitaakin olla Alghazanthin paras levy, tai ainakin paras minkä minä olen kuullut. Jo aiemminkin kokoonpanosotkujen riivaama Alghazanth on taas yhtä ukkoa köyhempi, kun Goat Tormentor alias Mikko Kotamäki poistui yhtyeen muonavahvuudesta.

Katso myös nämä
Kuva: Sarke – Vorunah

Sarke – Vorunah

Levyarviot ·

Darkthronesta on muodostunut instituutio, jonka toimintaa ohjaavat tiukat ja rajatut dogmit, vaikka yhtyeen musiikki on vaihtunut [...]