Italoblackin epäpyhä keskinkertaisuus.

Italialainen black metal ei ole koskaan saanut meikäläisen korvissa samanlaista kaikua kuin pohjoismainen black metal. Tai edes unkarilainen. Italialla on kuitenkin omat nimensä, mutta vasta 90-luvun lopulla perustettu Abhor ei kuulu edes maan legendaarisimpaan kattaukseen. Tosin Moribund Records on toimijana ja nimenä suurempi kuin Abhor bändinä.

”Ab Luna Lucenti, Ab Noctua Protecti” on Abhorin viides studiopitkäsoitto. Itselleni tämän on ensimmäinen sukellus Abhorin maailmaan, mutta on varmasti melko turvallista sanoa Abhorin vakiinnuttaneen soundinsa. Abhor pysyttelee tyylilajille melko uskollisena keskitempotapauksena, jolla on aika ajoin taipumusta myös hieman kunnianhimoisempaankin ilmaisuun. Perinteisemmän, melko hyväsoundisen kurmootuksen ohella Abhorin soundissa surisevat viulutkin.

Tunnelma on kohdillaan, mutta loppujen lopuksi Abhorilla ei ole oikeastaan muuta tarjottavanaan kuin tunnelmansa, ja senkin pystyvät monet bändit toteuttamaan vielä paremmin. Keskinkertaisuuteen kupsahtaminen koituu Abhorin kohtaloksi tällä kertaa, eikä levy jaksa viehättää kuin ehkä kahden ensimmäisen kuuntelukerran ajan. Niiden aikana Abhor tosin todistaa olevansa asiansa osaava bändi, joka ei kuitenkaan osaa jättää syvempää muistiarpea.