Aihearkisto: Levyarviot

Päämiehet – s/t

Melodista vanhemman polven suomirokkia eli vaikkapa ns ”äijärokkia” suoltava keskisuomalaisviisikko kertoo promo-ep:llään olevansa ”kovana ja kovaa”. Keski-ikäisen köriläsryhmän primus motorina vaikuttaa mm. Juomalaulujen SM-kisoissakin vuonna 2002 hopeaa napannut laulaja-songwriter-kitaristi Kimmo Rauhamäki.

Rauhamäen vokaalitulkinta tuo äkkiseltään mieleen raspikurkku Bablon ja yhtyeen kokonaissointi muistuttaa jossain määrin varhaisia Kolmannen Naisen levytyksiä. Kappaleet linjautuvat johonkin akselille suomirock-riffirock-stadionrock, ja vahvimmin tykittää tällä kertaa tarttuvaa alkuriffiä tarjoileva ja sokeriksi  pohjalle säästetty Kai Sä Tiedät. 

Päämiesten ongelma on kuitenkin taas kerran se sama, kuin mikä pätee niin monen muunkin äänitteen ollessa kyseessä, elikkä levyn materiaali on ”vain” keskitasoa ja hiukan liian mielikuvituksetonta iskeäkseen kunnolla. Terävämmällä tuotannolla voisi myöskin olla myöskin vaikutusta nyt aistittavissa olevaan soiton, laulun ja soundimaailman lievähköön jäykkyyteen. Ehkä sitten kokopitkällä?

www.mikseri.net/artists/paamiehet/mary-lou/531054/

Vornth – S/t

Ruotsalainen Vornth on toiminut jo vuodesta 2000 lähtien ja julkaissut sen jälkeen useamman demojulkaisun. Bändin jäsenillä on tosin tainnut olla kiire muiden bändien kanssa, koska bändin nimeä kantava debyyttipitkäsoitto on vasta vuoden 2013 aikana saatu valmiiksi.

Levyllä on 12 biisiä speediä thrash metallia, joka on hyvin paljon velkaa teutonithrash-bändeille kuten Sodom ja Kreator. Meno on hyvin 80-luvulle niiaavaa ja genretietoista. Pääosin jolkotteleva Vornth luovii perusriffeillä ja sopivan rähisevällä laululla. Vornthilla on tosin tarjolla useampikin kovatasoinen sävellys, mutta albumin venyttäminen liki tunnin mittaiseksi on veto, jota en ole täysin ymmärtänyt. Suurimman energiapiikkinsä Vornth menettää jo albumin puolivälissä, ja sitä ”korjatakseen” bändi iskee albumin loppupäähän levyn pisimmät biisit. Levyn päättävä kappale Grave of the Living ei nosta Vornthia siihen nousuun johon se pääsi Rip Rip Ripin ja Devilin myötä, vaan paremminkin iskee viimeisetkin naulat arkun kanteen. Täten lupaavasti alkanut levy lässähtää. Albumilla on paljon hyviä hetkiä, mutta loppujen lopuksi Vornth pelaa turhankin varman päälle thrashinsa kanssa, jolloin ”Vornth” jää vain hyvin tehdyksi peruslevyksi muttei miksikään sen kummemmaksi.

Messenger – Illusory Blues

Lontoolaisen Messenger-yhtyeen musiikkia on perin hankala lyödä oikein mihinkään lokeroon. Tuoreella Svart Recordsin julkaisemalla pitkäsoitolla Illusory Blues tehdään genrevierailuja pitkin poikin brittipohjaisen vanhemman rock/folk – musiikin eri kerrostumia.

Peruslähtökohtana voitaneen kuitenkin pitää myöhäisen 60-luvun ja varhaisen 70-luvun psykedeliaa ja progressiivista rockia ja lähinnä niiden folkimpaa haaraa. Vaikutteita on haettu kyllä niin monesta muustakin paikasta, että on vaikea enää määritellä mistä. Kuitenkin kaikki sulautuu saumattomasti yhteen, eikä minkäänlaisesta kulmikkuudesta voida puhua yhtyeen musiikin kohdalla.

Pitkät, monipolviset kappaleet eivät ole mitään radion ”keskipäivän ratoksi”- osastoa, vaan vaativat kuulijalta keskittymistä asiaan. Luvassa ei myöskään ole mieleenpainuvia hittimelodioita, vaikka laulajan ( soittajien rooleja ei ole kansissa eritelty ) ääni tuokin hiukkasen mieleen Chris Cornellin.

Messengerin musiikissa on vahva mystiikan tuntu, niin melodioissa kuin soitinvalikoimassakin. Se mikä tässä levyssä on erittäin viehättävää on sen vahva ote nykypäivään, vaikka bändi selvästikin tunnustaa kunniavelkansa brittirockin kulta-ajoille. Olisi helppo sortua tyhjänpäiväiseen retroiluun, mutta Messengerillä on kiitettävästi omiakin ideoita. Illusory Blues on komeaa kuultavaa tuotantoaan myöten ja kaikilta osiltaan, tosin sen täydelliseen sulatteluun vaaditaan melko monta kuuntelukertaa. Ja silti kuitenkin … hyvä niin.

Messenger – Somniloquist

https://www.youtube.com/watch?v=wwIW5uv_RQE

Sabbath Assembly – Quaternity

Psykedeelisen kulttirockinsa kanssa kulttimaineeseen päässyt Sabbath Assembly on vaikean kolmannen levynsä kohdalla. Kaksikkona musiikkinsa luova tapaus on tuottanut jo kaksi mielenkiintoista ja keskenään erilaista studiolevyä, joten on melko turvallista olettaa ettei ”Quaternityksikään” ristitty teos ole mikään läpihuutojuttu.

Läpihuutojuttu? Sitä ”Quaternity” ei tosiaankaan ole. Voisi jopa kuvitella, että musiikillisesti Sabbath Assemblystä on tullut aiempaa haastavampi, vaikka mitenkään helppoja paloja eivät ne edellisetkään levyt olleet. Tämän näkee jo pelkästään biisilistaakin kurkistamalla, kun biisejä on lukumäärällisesti aiempaa vähemmän. Lisäksi yksi näistä biiseistä kellottaa reippaat 18 minuuttia. Samalla soundimaailmaan on panostettu toisella tavalla; se on yhä vähemmän rock, kun perinteisten rock-soitinten osalta skaala on entistä riisutumpi, mutta soundi ei ole kokonaisuudessaan yhtään vähemmän rikkaampi. Hengellisiä termejä lainatakseni; maallisuus on jäänyt taka-alalle, kun henki on enemmän läsnä. Jos vielä ”Ye Are Godsilla” on vielä hieman turvallisuuttakin mukana – puhumattakaan ensilevyn ilosanomahenkisyydestä – niin se on ”Quaternityllä” kyllä varissut pois. Vaikka Sabbath Assembly tuottaakin melko unenomaisen ja kutsuvan äänimaiseman, on siinä kuitenkin jotain niin katalaa ja selittämätöntäkin, että aika tiukkaan solmuun saa manillaköydet punoa jos näitä säveliä aikoo uhmata. Kuulija on koko ajan varuillaan. Ja se on hyvä asia.

[youtube url=kyt25YUhWD4]

Coughdust – A Means to an End

Liemissä keitettyjen ukkojen Coughdust on ennen tätä pitkäsoittoaan julkaissut demoäänitettä ja heittänyt tukun keikkoja, joista enemmistö on soitettu Tampereen lähistöllä. Otetaan tiukentanut ja kiristänyt nelikko on lähtenyt hakemaan omaa soundiaan vaikka sen rakennuspalikat ovatkin tuttuja. Saastaista stoner/death metallia vedellään yhä death’n’rollisti ja visiota on monin paikoin tarkennettu luontevammaksi. Soundipoliittisesti ”A Means to an End” on varsin jykevä julkaisu. Soundi on yleisesti ottaen rapea, instrumentit erottaa toisistaan vaivatta ja laulusuoritukset ovat nekin sopivasti karheat, mureat ja ärjyt.

”A Means to an Endin” biisimateriaali on sekin hyvällä mallilla, tosin sen ”ongelmaksi” muodostuu biisimateriaalin liiallinenkin tasaisuus. Coughdust nimittäin rykii tasaisen voimakkaasti läpi yhdeksän biisiään, mutta sieltä ei nouse kuitenkaan mitään selkeitä huippuja esille. Näinkin paljon yksittäisten biisien varassa kulkevalle ja Entombedille kumartavalle kokonaisuudelle olisi ollut kiva omata pari törkeän kovaa hittiä. Ei sillä, turpaan tässä saadaan kuitenkin.

Kuolemanlaakso – Tulijoutsen


Fatal error: Uncaught Error: Call to undefined function split() in /var/www/fs1/0/chambers/public_html/wp-content/plugins/soundcloud-shortcode.php:41 Stack trace: #0 /var/www/fs1/0/chambers/public_html/wp-includes/shortcodes.php(326): soundcloud_shortcode(Array, Array, 'soundcloud') #1 [internal function]: do_shortcode_tag(Array) #2 /var/www/fs1/0/chambers/public_html/wp-includes/shortcodes.php(223): preg_replace_callback('/\\[(\\[?)(soundc...', 'do_shortcode_ta...', '<p>Kun mietit\xC3\xA4...') #3 /var/www/fs1/0/chambers/public_html/wp-includes/plugin.php(235): do_shortcode('<p>Kun mietit\xC3\xA4...') #4 /var/www/fs1/0/chambers/public_html/wp-includes/post-template.php(230): apply_filters('the_content', '<p>Kun mietit\xC3\xA4...') #5 /var/www/fs1/0/chambers/public_html/wp-content/themes/twentyfourteen/content.php(57): the_content('Jatka lukemista...') #6 /var/www/fs1/0/chambers/public_html/wp-includes/template.php(564): require('/var/www/fs1/0/...') #7 /var/www/fs1/0/chambers/public_html/wp-includes/template.php(521): loa in /var/www/fs1/0/chambers/public_html/wp-content/plugins/soundcloud-shortcode.php on line 41