NoFX - Punk In Drublic

NoFX – Punk In Drublic

On vuosi 1994, kun isoveli tuo Provinssirockiin saapuvan NoFX:n uudelta ”Punk in Drublic” -levyltä muutaman näytebiisin c-kassulla. Tästä tietysti kopsataan oma kopio, joka kuunnellaan puhki. En tarkalleen muista koska ja miten koko levy ajautui haltuuni (veikkaisin maakuntakirjastoa joskus 95 syksyllä, cd-version hankin joskus vuosituhannen vaihteessa), mutta bändin tullessa seuraavan vuonna Messilän juhannusjuhliin, ei ollut epäilystäkään ettenkö olisi paikalla. Tuon keikan jälkeen Elämäni Levystä ei ollut epäilystäkään.

Vaikka tunneside ”Punk in Drubliciin” on vahvemi kuin mihinkään muuhun levyyn, voin objektiivisesti, tietysti vahvasti skedepunkkiin kalleellaan olevana, todeta musiikin kestäneen ajan hammasta enemmän kuin hyvin. Kovinkaan moni tuon ajan tekeleestä ei varmasti puolusta täysi-ikäisenä paikkaansa niin sävellyksesti kuin saundillisestikin yhtä tehokkaasti kuin ”Punk In Drublic”. Soundit ovat kirkkaat, ja bändin soitossa (on niin halutessaan) samanlaista taituruutta kuin nykypäivänäkin.

Levyllä heitetään hyvästit lopullisesti bändin alkuaikojen raa’alle punkille, Maximum Rock ’n Rollin kuvaillessa albumia ylituotetuksi ja tylsäksi. Siltä löytyy kuitenkin lähes lukematon joukko hittibiisejä, uuden ajan pop/punk-hiteistä yhtyeen alkuaikojen raskaampaan osastoon. Päivän mukaan suosikiksi nousee vauhdikas Linoleum, harvinaisen kantaaottava Don’t Call Me White tai vielä parempi Perfect Government, latinohupailu My Heart Is Yearning tai kaljoitteluralli The Brews. Ehkä se ultimaattisin huipennus lienee kuitenkin Lori Meyers, jossa bändin ja levyn ylivertaisuus tiivistuu kahteen minuuttiin ja kahteenkymmeneen yhteen sekuntiin.

Skedepunk-faneille lienee turha levyn klassikkostatusta perustella, ja toisaalta asiaan ja varsinkin NoFX:ään vihkiytymättömät siihen tuskin syttyvät bändiin liittyvien tiettyjen mielukuvien ja/tai Fat Miken laulun tai ihan minkä tahansa muun tekosyyn nojalla. Fakta on kuitenkin se, että ”Punk In Drublic” räjäytti yhdessä ”Dookien” ja ”Smashin” kanssa kyteneen skeittipunk-liekin roihuihin, ja tuon vallankumouksen hedelmiä saamme kuunnella vielä tänäkin päivänä, viimeksi Pennywisen ja toivottavasti taas pian parilla viime levyllä vahvaan vireeseen päässeen NoFX:n toimesta.