Kuva: The Dead On's - S/t

The Dead On’s – S/t

Jyväskylässä on aiemminkin tallattu katupunkkatuja mm. Royal Familyn ja Oi! Elämän tahdissa. The Dead On’s astelee samoja katuja ehkä astetta keveimmin askelin, mutta mikään kevytkenkäisten bändi ole kuitenkaan kyseessä.

Bändi aloitti reilu vuosi sitten yhteisen Oi!-mieltymyksen innoittamina. Narulle ensijulkaisu saatiin jo ennen kuin bändi oli heittänyt yhtäkään keikkaa. Kaikki yhdeksän biisiä oli nauhalla kahden päivän session jälkeen. Sävellyksessä yhteisen soittokokemuksen puute kuuluu ja levyllä on havaittavissa ajoittain tyhjäkäyntiä. Kokonaisuus kuitenkin toimii varsin mallikkaasti ja soitto hoituu muittamutkitta. Soundit ovat onnistuneet ja sopusoinnussa koko paketin kanssa. Hannan laulua on mukava kuunnella, basso on mukavasti pinnassa kuten tyyliin sopii ja kitarasoolot tuovat jo muutenkin melodelliseen runkoon rönsyilevää lisähöystettä.

Kiitos laulajan Hannan ulosannin, joudun tai saan verrata The Dead On’sia Deadlineen. Ja jos vertaamalla vertaamaan täytyy lähteä, niin itselleni bändistä tulee mieleen lähinnä Amerikan Anti-Heros, The Bruisers ja Bonecrusher. Joten enpä ole yllättynyt että levyn päättää viimeksi mainitun bändin biisi Sights on Today.

Eipä tästä löydy sen suurempaa valittamista. The Dead On’s on oi!va piristys Suomen katupunk-jatkumoon ja jos homma jatkuu yhtä raikkaana, toivotaan pitkää ikää.

www.myspace.com/thedeadons