Tarnished Quintet - Promo 2010

Tarnished Quintet – Promo 2010

Toisesta korvasta sisään, toisesta ulos. Se on nyt koituva tämän jyväskyläläisviisikon ensidemon kohtaloksi, kun sitä muun puuhastelun lomassa taustalla pyörittelen. Useinhan käy niin, että ne kaikkein parhaimmat (tai huonoimmat) tekeleet tuppaavat nousemaan kuulijan tahtomattakin esille taustamölyn asemasta.

Olette kuulleet tämän laulun toki aiemminkin, Tarnished Quintetissa ei ole sinällään mitään vikaa, siltä ei vaan löydy tarpeeksi kovia riffejä, kyllin jämäkkää vokalistia tai aivosoluja haastavia sovituksia, jotta mielenkiinto heilahtaisi kovinkaan korkealle. Levyllä on tasaisen tappava groove ja kun mukana on varsin progressiivisiakin sävyjä, ajaudutaan helposti junnaamaan samoja juttuja kappaleesta toiseen. Usein kritisoin puhtaiden laulujen käyttöä, mutta tällaisessa monimutkaisemmassa materiaalissa ne voisivat tehdä ihan hyvää pikkuisen takakireään huutajan vastapainona. Myös sovituksissa vois hyödyntää rauhallisempia väliosia rytmittämään jatkuvaa riffiryöpytystä.

Tarnished Quintet kuulostaa asiansa osaavalta porukalta, joten jos tälle oma fanikuntansa löytyy, ei kannata lähteä mitään muuttamaan. Jos materiaalilla on kuitenkin vaikeuksia kuulijoiden tai levypomojen korviin kantautua, ehdottaisin lisänyanssien ja -dynaamisuuden tuomista musiikkiin.